Uzbekistanin ja Kazakstanin rajalla sijainnut suuri, alun perin 67 500 neliökilometrin suuruinen järvi menetti Neuvostoliiton ajattelemattoman ympäristöpolitiikan takia 90 prosenttia pinta-alastaan, kun järveen laskevien jokien vesi käytettiin peltojen kasteluun. Kun järven vesimäärä väheni, veden suolapitoisuus kasvoi, jolloin lähes kaikki elämä katosi ja entinen järvenpohja muuttui hiekkaerämaaksi.
Vuonna 2003 Araljärven vedenpinta oli alimmillaan. Tuolloin alettiin Maailmanpankin tuella rakentaa patomuuria, joka erotti järven pohjoisosan, johon elvytyspyrkimykset kohdistettiin.
Nyt vedenpinta on noussut alimmasta tasostaan 12 metriä. Järven pinta-ala on alkanut laajentua. Paikalliset asukkaat iloitsevat, että ranta on jo 50 kilometrin päässä Aralskin kaupungista, joka aikaisemmin oli kukoistava satamakaupunki. Ehkä vesi yltää joskus taas Aralskiinkin.
Järven pohjoisosan eliöstö on hiljalleen elpynyt. Nyt järvessä arvioidaan olevan 15 makean veden kalalajia, joita pyytämään on tullut muutamia kalastajia. Arvokkain kalalaji on kuha. Muita lajeja ovat mm. monni, karppi ja lahna.
Viranomaiset valmistelevat järven elvyttämistoimien toista vaihetta, joka käsittää järveen laskevan Syr-Darjajoen kunnostamista.