Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Vanhanen: Älkää antako rahaa kerjäläisille

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) kehottaa lopettamaan rahan antamisen kerjäläisille. Hän sanoi Politiikan toimittajien tilaisuudessa epäilevänsä, että kerjäämistä saataisiin kuriin lainsäädännöllä.

Avaa Yle-sovelluksessa

Vanhanen sanoi pitävänsä tehokkaimpana ja nopeimpana tapana sitä, että ihmiset lopettaisivat rahan lahjoittamisen kerjäläisille. Hän uskoo, että tämä lopettaisi ilmiön Suomessa muutamassa viikossa.

-Vetoan siihen, että näin toimittaisiin. Se vaatii jokaiselta vain tämmöisen päätöksen. Ei anneta rahaa. Se loppuu siihen, Vanhanen sanoi.

Hänen mukaansa on olemassa myös viitteitä siitä, että kerjäämisen taustalla on organisoitua toimintaa. Tämä tekee asiasta Vanhasen mielestä vieläkin vastenmielisempää.

Suosittelemme