Tutkimuksissa suurin osa vainajista osoittautui roteviksi miehiksi, joilla oli pituutta enemmän kuin aikalaisillaan keskimäärin. Useimmilta oli katkaistu kaula, mikä aiempien tutkimusten mukaan oli tapana, jos gladiaattori hävisi taistelun.
Toisaalta Yorkin vainajat oli haudattu kunnioittavalla tavalla: heidän mukaansa tuonpuoleiseen oli annettu runsaasti hautauhreja. Siten he tuskin olivat mestattuja rikollisia, tutkijat päättelevät.
Arkeologien mukaan varmin merkki siitä, että miehet kuolivat areenalla, ovat yhden luurangon puremajäljet. Ne ovat karhun, tiikerin tai jonkin muun suuren pedon hampaiden jälkiä, kertoo tutkimuksia johtava Kurt Hunter-Mann. Gladiaattoritaisteluissa käytettiin myös villieläimiä.
Koituiko York kiertelevien gladiaattorien kohtaloksi?
Lisäpontta gladiaattoriteorialle antaa se, että monilla miehillä toinen käsivarsi on vankempi kuin toinen. Sellainen muutos voi olla seurausta painavan aseen jatkuvasta käsittelystä.
Hunter-Mann on teoriastaan jokseenkin varma, mutta hän sanoo, että tutkimuksia jatketaan avoimin mielin.
Vastaavia hautausmaita on löydetty Rooman valtakunnan alueelta ennenkin, mutta yksikään ei ole säilynyt yhtä täydellisenä tähän päivään. Paikalle osuttiin vahingossa, kun se piti kartoittaa asuinalueen rakennustöiden vuoksi.
York oli yksi roomalaisen Britannian suurimmista kaupungeista. Asiantuntijat arvelevat, että kiertelevät gladiaattorit esiintyivät siellä asukkaiden huviksi.