Ensimmäiset viisi minuuttia Argentiina piti palloa, mutta ei saanut luotua vaarallisia maalintekotilanteita. Seitsemän minuutin kohdalla Gonzalo Higuain pääsi yrittämään maalintekoa. Laukaus viuhui kuitenkin reilusti Etelä-Korea maalin yli ja ohi.
Argentiina siirtyi 1-0 -johtoon ottelun 17. peliminuutilla. Lionel Messin vapaapotku kimposi maaliin Etelä-Korean Park Chu-young kautta. Heti avausmaalin jälkeen Ki Sung-yong ampui kaukaa, mutta veto meni Argentiinan maalin yli.
23 minuutin kohdalla Argentiina joutui suorittamaan ensimmäisen pelaajavaihdon, kun toppari Walter Samuel laukkasi jalkansa. Samuelin tilalle tuli Nicolas Burdisso. Tämän jälkeen Carlos Tevezin veto vapaapotkukuvion jälkeen suuntautui niukasti yli poikkipuun.
Argentiina jatkoi vahvaa pelaamistaan ja se tuotti tulosta ottelun 33. minuutilla. Gonzalo Higuain puski 2-0 -osuman paitsion rajamailta Etelä-Korean rysään. Viitisen minuuttia ennen taukoa Angel Di Maria pääsi laukomaan puolivolleysta, mutta Korean maalivahti Jung Sung-ryong venytti näppinsä vedon tielle.
Aivan jakson lopussa Lionel Messillä oli mahdollisuus avata turnauksen maalisaldonsa, mutta nostoyritys meni hiukan ohi. Lisäaika oli jo käynnissä, kun Lee Chung-yong pääsi kuin varkain kaventamaan Martin Demichelis virheestä puoliaikatilanteeksi 2-1.
Toisen jakson ensimmäinen tilanne tuli Argentiinalle. Angel Di Maria tarjoili, mutta Jung Sung-ryong torjui Higuainin laukauksen. 53. peliminuutilla Tevez laukoi kuudentoista-alueen kulmasta. Jung Sung-ryong torjui eteensä, mutta argentiinalaiset eivät olleet paluupallossa ensimmäisinä.
Etelä-Korealla oli loistava maalipaikka 58. minuutilla. Yeom Ki-hun veto avopaikasta suuntautui ohi Argentiinan maalin. 65. peliminuutilla Messin vapaapotku 35 metristä oli helppo poimittava maalivahdille. Higuain pääsi yrittämään maalintekoa parikymmentä minuuttia ennen loppua, mutta laukaus meni suoraan Jung Sung-ryong syliin.
Vajaa vartti ennen täyttä aikaa Higuain pääsi iskemään ottelun toisen osumansa Messin tolppalaukauksen jälkeen. Higuain siirsi pelivälineen paluupallosta tyhjään maaliin.
Neljä minuuttia myöhemmin kisojen ensimmäinen hattutemppu näki päivänvalon. Higuain puski takatolpalta Sergio Agüeron keskityksen maaliin.
Ottelun lopussa ei vaarallisia tilanteita Agüeron laukausta lukuunottamatta nähty. Näin Argentiina otti toistaiseksi kisojen suurinumeroisimman voiton. Argentiinan Jonas Gutierrez sai ottelussa keltaisen kortin ja hän huilaa alkulohkon viimeisen ottelun Kreikkaa vastaan korttitilin täyttymisen takia.
Argentiina - Etelä-Korea 4-1 (2-1)
Argentiina
22 Sergio Romero
2 Martin Demichelis
13 Walter Samuel 23. -> 4 Nicolas Burdisso
6 Gabriel Heinze
17 Jonas Gutierrez (v)
14 Javier Mascherano (v)
20 Maxi Rodriguez
7 Angel Di Maria
10 Lionel Messi
11 Carlos Tevez 75. -> 16 Sergio Agüero
9 Gonzalo Higuain 82. -> 5 Mario Bolatti
Etelä-Korea
18 Jung Sung-ryong
2 Oh Beom-seok
12 Lee Young-pyo
4 Cho Yong-hyung
14 Lee Jung-soo
8 Kim Jung-woo
16 Ki Sung-yong 46. -> 5 Kim Nam-il
7 Park Ji-sung
17 Lee Chung-yong (v)
10 Park Chu-young 81. -> 20 Lee Dong-gook
19 Yeom Ki-hun (v)
Maalit
1-0 oma maali Park Chu-young (17 min)
2-0 Gonzalo Higuain (33 min)
2-1 Lee Chung-yong (45 min)
3-1 Gonzalo Higuain (76 min)
4-1 Gonzalo Higuain (80 min)
Erotuomari: Frank De Bleeckere (BEL)