Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Muinainen Avariksen kaupunki löytyi maan alta Egyptissä

Itävaltalaiset arkeologit ovat löytäneet maanalaisen kaupungin Niilin suistoalueelta Egyptistä. Tutkijat arvelevat kaupungin olevan Avaris, jota Egyptissä asunut hyksojen kansa piti pääpaikkanaan 3 600 vuotta sitten.

Egyptin museoviranomaisten julkaisemassa kuvassa Avariksen kaupungin katuja, rakennuksia ja temppeleitä on hahmoteltu satelliittikuvaan. Kuva: EPA
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaupunki löytyi läheltä nykyistä Tal al-Dabaan kaupunkia, joka sijaitsee Egyptin pääkaupungista Kairosta koilliseen.

- Tutkalla otetut valokuvat paljastavat, että maan alla on kokonainen kaupunki katuineen, taloineen ja hautoineen, kertoo muinaisesineiden tutkija Zahi Hawass lehdistötiedotteessa.

Tutkijaryhmä kertoo pyrkineensä aluksi vain selvittämään, kuinka iso maan alla sijaitseva muinainen kaupunki voisi olla. Tutkimuksissa saatiin kuitenkin selville myös kaupungin katuverkosto ja rakennuksien sijainnit. Lisäksi tutkijat havaitsivat, että kaupungin läpi kulki Niilin sivujoki, jonka varrella oli satama.

Muinaisena aikana Avarista piti pääkaupunkinaan aasialainen hyksojen kansa, joka valloitti Egyptin 1 600 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Hyksot hallitsivat Niilin suistoalueella yli sadan vuoden ajan.

Kun egyptiläiset saivat takaisin alueen herruuden, he tuhosivat kaikki hyksojen rakennelmat.

Suosittelemme