Se maku! Sen muistaa vielä vanhana mummona ja vaarinakin. Mikään ei muistoissa maistu paremmalta kuin kaupoista jo aikaa kadonnut lapsuuden suosikkijuoma.
Juhannuksen kohokohtaa himoittiin koko vuosi. Ilmassa oli suuren juhlan tuntua, kun sai astella isän ja sisarusten kanssa kauppaan valitsemaan korin täydeltä juomaa. Jokaisella oli tietysti oma suosikkinsa.
Vetelissä tykättiin ”punaisesta limunaatista”. Katugallupissa moni muistaa nimenomaan vadelmalimonadin.
- Isä haki pyörällä kaupasta punaisen limunaatikorin. Se oli piilossa iltaan asti, koska olisi äkkiä tyhjentynyt, kun meitä oli kymmenen lasta. Kun ilta tuli, jokainen sai pullon ja palan makkaraa tikun nokkaan paistumaan. Heti syötiin, vaikka makkara oli nokinen, eikä vielä kuumakaan, mutta kyllä oli hyvää.
- Punaista vadelmalimsaa sai yhden pullon. Se oli erittäin hapokasta, eikä edes erityisen hyvää. Sitä piti olla, kun se kuului juhannukseen.
"Syntiset" kruunukorkit
Vetelissä Sillanpään kaupassa täydet juomakorit oli pinottu ulos seinustalle. Harva kuljetti ostoksensa pyöräntarakalla, joten kauppias Paavo Ketoja pääsikin viettämään omaa juhannustaan vasta, kun oli ajanut kaupan sulkeuduttua juomakorit kyläläisille kotiin.
- Limsakorit saivat olla aivan rauhassa pihalla, koskaan ei hävinnyt mitään. Nyt häipyisi varmasti, jos laitettaisiin, Ketoja tuumii.
Juomakorista löytyi usein vadelmalimsaa, keltaista Jaffaa ja kestosuosikkia, sitruunasoodaa "sittisuutaa". Joskus juoma valittiin korkin takia. Jivessä korkkia koristivat filmitähdet, Cocispullojen kruunukorkeista puolestaan löytyi jossakin vaiheessa mietelauseita.
- Sittisuuta oli tosi väkevää ja tuli helposti nenästä ulos. Ensin pulloissa oli posliininen korkki ja metallilangat. Sitten tulivat erittäin ohuet peltikorkit, joilla helposti loukkasi itsensä.
- Juomapullon kruunukorkki tuntui jotenkin syntiseltä, kun kaljapullossakin oli sellainen. Ajattelin, että sellainen limsa on jotenkin aikuisempaa juomaa.
- Juomakorissa piti ehdottomasti olla Rallya!
- Vihreää päärynälimsaa. Ihana kesä, kun pikkutyttöinä juotiin kukkamekot päällä.
- Apsia piti olla. Sitä oli keltaisena ja punaisena.
Juhannusjuoma on ja pysyy muistoissa. Ehkä siksi, että se on paljon enemmän kuin vain limsaa. Se on kaipausta lapsuuden huolettomuuteen ja aikaan, jolloin kesällä paistoi aina aurinko ja juhannus oli lämmin...