Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Paul-mustekala ennusti jo mestarin

Selvänäkijä on puhunut. Saksalaisessa eläintarhassa asustava Paul-mustekala ennustaa jalkapallon maailmanmestariksi Espanjan joukkuetta. Himmeimmät mitalit vie sen mukaan Saksa.

Avaa Yle-sovelluksessa

Paul valitsi ruokansa Espanjan laatikosta, kun finaalijoukkueiden lipuin varustetut laatikot asetettiin vierekkäin sen tankkiin. Sitä ennen se oli valinnut pronssipelin otteluparista Saksan voittajaksi.

Kaksivuotias mustekala on noussut MM-kisojen kulttihahmoksi ennustettuaan oikein Saksan kaikkien ottelujen voittajat. Muutama katkera saksalaisfani uhkasi tehdä siitä sushia välierien Espanja-tappion jälkeen.

- Eilisestä lähtien kollegamme ovat pitäneet Paulia erittäin tarkkaan silmällä, kertoo akvaarion edustaja Daniel Fey.

Jopa Espanjan pääministeri Jose Luiz Rodriguez Zapatero on vaatinut eläimelle henkivartijoita.

- Olen huolissani mustekalan puolesta. Olen ajatellut lähettää hänelle suojelujoukon, Zapatero nauroi Radio Cadena Serin haastattelussa.

Espanja kohtaa Hollannin sunnuntaina Johannesburgissa pelattavassa MM-finaalissa. Lauantain pronssiottelussa iskevät yhteen Saksa ja Uruguay.

Suosittelemme