Yhdysvaltain rannikkovartiostossa pintapelastajana toiminut ja sadoissa pelastustehtävissä mukana ollut Mario Vittone kirjoittaa artikkelissaan
" Drowning doesn't look like a drowning " , kuinka hankala hukkuvan ihmisen huomaaminen on. Vittonen mukaan hukkuminen ei ole niin väkivaltaisen roiskuva ja äänekäs tapahtuma kuin elokuvat tai tv-sarjat antavat ymmärtää, vaan petollisen hiljainen turma.
Professori Francesco Pia on tutkinut ihmisten vaistonvaraista käyttäytymistä hukkumistilanteessa. Pian mukaan hukkuvalla, välillä veden pinnalla käyvällä ihmisellä ei ole tarpeeksi aikaa ulos- ja sisäänhengittämiseen sekä huutamiseen. Hukkuvan kädet tekevät automaattisesti kaikkensa pinnalla pysymisen edistämiseksi eikä hän pysty esimerkiksi vilkuttamaan tai tarttumaan pelastajan heittämään apuvälineeseen. Pian mukaan hukkuva ihminen pysyy pinnalla vain 20-60 sekuntia, kunnes vaipuu lopullisesti pinnan alle.
YLE Uutisten Päivän kasvo-ohjelmassa vieraillut Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen paloesimies Vesa Paatelma vahvistaa, että hukkuva ehtii harvoin huutaa apua tai heiluttaa käsiään.
- Uhri keskittää kaiken voimansa siihen, että hän saisi ilmaa ja pysyisi pinnalla. Ei hän pysty kiinnittämään huomiota rannaltaolijoihin. Tilanteet ovat hyvin usein sellaisia, että rannalta katsottuna se ei näytä mitenkään normaalista poikkeavalta, Paatelma sanoo.
Uimataidotonta lasta vahdittava herkeämättä
Erityisen hankalaa on huomata hukkuva lapsi. Amerikkalaisen kansanterveydestä vastaavan viraston CDC:n (Centers for Disease Control and Prevention) tilastojen mukaan noin 750 vuosittain hukkuvasta lapsesta puolet hukkuu vain parinkymmenen metrin päässä lähimmästä aikuisesta. Ja joka kymmenennessä näistä tapauksista aikuinen katsoo lapsen hukkumista ymmärtämättä ollenkaan, mitä on tapahtumassa!
Suomessa lasten hukkumistapauksista ei ole yhtä tarkkaa koottua tilastoa, mutta Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton toiminnanjohtajan Pärla Norhan mukaan samankaltaisia tapauksia sattuu myös Suomessa.
- Lapset ehtivät hukkua tosi nopeasti. Viime päivinä on ollut sellaisia tapauksia, että hoitaja on katsellut hetken muualle, jolloin hukkuminen on jo ehtinyt tapahtua, Norha sanoo.
Liitolla ei ole mitään ohjeistusta sille, kuinka montaa lasta yksi aikuinen pystyy kerralla vahtimaan, mutta Norhan mukaan ideaalitilanteessa jokaisella uivalla lapsella on oma aikuinen hoitaja. Uimataidottoman lapsen kanssa kannattaa mennä yhdessä veteen ja pitää lapsi jatkuvasti itsensä ja rannan välissä.
Paloesimies Vesa Paatelma korostaa myös jatkuvan valvonnan tärkeyttä.
- Valvonta on ensiarvoisen tärkeää. Etenkin uimataidottomat lapset pitää pitää jatkuvasti silmän alla. Ja on ehdottomasti parempi, jos vanhempi on myös itse vedessä lapsen uidessa, Paatelma tähdentää.