SIEVI Bollywoodin eli Intian elokuvamaailman kärkinimen Manisha Koiralan ja hänen puolisonsa yritysjohtaja Samrat Dahalin kanssa lähes viikon kestäneet hääjuhlat olivat kesäkuussa Intian ykkösuutinen.
Yli 3 000 häävieraan joukossa hääjuhlaan osallistuivat myös monet Intian sekä Nepalin politiikan, liike-elämän ja viihdemaailman tunnetuimmat henkilöt aina vuonna 2008 tasavallaksi julistautuneen Nepalin viimeisintä kuningasparia myöten.
Keskiviikkona Manisha Koirala tapasi tiedotusvälineiden edustajia Sievin Maasydänjärvellä. Filmitähti kertoi, että vaikka hän on matkustellut elämänsä aikana paljon, häämatka on tähän mennessä ollut todella ainutlaatuinen.
- Olin hyvin iloinen, kun aviomieheni ehdotti Suomea kliseisten häämatkakohteiden sijasta. Etenkin täällä, metsän keskellä on ollut ihanaa! Olen ollut innoissani kaikesta vihreydestä ja puhtaasta luonnosta.
Manisha Koirala on tehnyt Bollywoodissa parikymmenvuotisen uran. Hänet on palkittu useilla palkinnoilla. Viimeisimpiä palkintoja ovat muun muassa 2003 FilmFair Critics Awardsin Paras suoritus -palkinto ja saman vuoden Bengal Film Journalists Awardin Paras Näyttelijä -palkinto.
Nepalilaissyntyisen tähden isoisä Bisweshwar Koirala toimi muun muassa Nepalin pääministerinä.