Hämeenlinnan EM-kisaan pääsi mukaan kahdeksan suomalaista pelaajaa. Team Finland 2010:ksi nimetyn harjoitusryhmän kymmenestä pelaajasta neljä ylsi mukaan kilpailuun ranking-sijoitustensa perusteella ja neljä muuta isäntämaan kiintiöpaikoilla.
Kalle Samooja ja Tapio Pulkkanen lähtevät suomalaisista kenties suurimpina ennakkosuosikkeina, mutta yllätyskorttina voidaan pitää muun muassa lyöntipelien Suomen mestaria Miro Veijalaista sekä EM-joukkuekisassa mainiosti esiintynyttä Mikael Salmista. Suomalaisryhmään kuuluvat lisäksi Toni Hakula, Henri Satama, Nicklas Kaivola ja Joonas Hinkkanen.
Joukkue-EM-kisoissa Suomen kantaviin voimiin kuulunut Salminen lähtee kisaan ilman paineita.
- Olin joukkue-EM:ssä henkilökohtaisessa tuloksissa kolmas. Kun niin tietää, että kun siellä oli samat jätkät mukana, niin miksi en pystyisi olemaan kärjen vauhdissa täälläkin. Kyllä se lisää itseluottamusta antaa, Salminen kertoo.
Salminen ennakoi kisan ratkeavan lähipelillä, sillä kuivan kesän myötä väyliä reunustavat karheikot ovat kuivuneet olemattomiin.
- Näyttäisi siltä, että puttikilpailuksi menee voittotaistelu. Kaikki saavat pallon varmasti peliin. Raffia ei ole oikeastaan ollenkaan, eli avaukset voi vetää vaikka vähän vinoonkin.
Amatöörien henkilökohtaisesta Euroopan mestaruudesta on pelattu vuodesta 1986. Ensimmäinen maanosamme amatöörimestari oli Ruotsin Anders Haglund. Vuosien saatossa menestyjien joukosta voi poimia useita nykyisiä maailman huippupelaajia. Voittoihin nykytähdistä ovat yltäneet muun muassa Sergio Garcia (1995), Carl Pettersson (2000) ja Rory McIlroy (2006).
Salminen veikkaa myös nyt mukana olevaista pelaajista useiden nousevan Euroopan huipulle.
- Vaikka ei rahaa olekaan jaossa, niin kovista panoksista pelataan. Suurin osa näistäkin jätkistä on muutaman vuoden sisällä varmasti Tourilla mukana. Hyvät karkelot nämäkin ovat.
Kisan ennakkosuosikkeina voidaan pitää italialaista Andrea Pavania sekä skotti James Byrneä. Skotlantilainen selvitytyi kesäkuussa pelatussa The Amateur Championshipissä aina finaaliin asti, mutta kärsi siellä tappion. Byrne on tuoreimmalla amatöörien maailmalistalla sijalla 13.