Jazz Campin taiteellinen johtaja Eero Koivistoinen on tällä kertaa erityisen innoissaan, sillä ulkomaisia vierailijoita on mukana aiempaa enemmän. Hän kuvailee vierailijoita omien instrumenttiensa huippuosaajiksi.
Kiinnostus on ollut ennakkoon niin suurta, että ensimmäistä kertaa muutama halukas jouduttiin jättämään leiriltä pois. Leirillä on tilaa noin 40 oppilaalle.
- Tästä saattaa hyvin tulla kaikkien aikojen paras leiri, Koivistoinen intoilee.
Kun vierailevat opettajat tulevat Tanskasta, Ruotsista ja Suomesta, on Nordic Jazz -teema enemmän kuin perusteltu.
Eero Koivistoisen mukaan pohjoismaisen jazzin määritteleminen ei ole kovin yksinkertaista, ja leirillä pyritäänkin löytämään sen ominaispiirteitä. Eroja amerikkalaiseen jazziin löytyy, eurooppalainen tyyli on lähempänä.
- Uskon, että pohjoismaisessa jazzissa kuuluu paljon kansanmusiikkivaikutteita, mutta siinä on kysymys erityisesti tunnelmasta, Koivistoinen sanoo.
- Maailma on nykyään niin pirstaleinen, että edes pohjoismaalaisuuden määritteleminen ei ole enää yksinkertaista.
Kotka Jazz Campilla ei ole ikärajaa, mutta pääosa oppilaista hieman alle tai yli 20 vuoden. Leirin ohjelmaan kuuluu omatoimista harjoittelua, luentoja, levyjen kuuntelua sekä bänditreenejä. Lisäksi jokaisena iltana on luvassa jamit ravintola Kairossa.