Hyönteistutkija Jaakko Kullberg Eläinmuseosta suosittelee suomalaisista hyönteisistä lautaselle esimerkiksi isokokoisia, puussa eläviä jäärän toukkia tai suuren kovakuoriaisen, Euroopan sarvikuonokkaan toukkia.
- Itse olen maistanut ja valmistanutkin jäärän toukasta ruokaa. Toukkien kerääminen on kuitenkin niin vaivalloista, että suurempi valmistus on jäänyt sikseen, kertoo Kullberg.
Hän ei ihmettele sitä, että hyönteissyönnistä on tullut eräänlainen gourmetvillitys myös länsimaissa, joissa hyönteisten nautiskelu on ollut epätavallista. Kullbergin mukaan harrastus on harmiton, vaaraton ja jopa terveellinen - hyönteisissä piilee rautaisannos proteiinia.
- Jos ei vain poimi toukkia suoraan kirkkaanvärisiltä, myrkyllisiltä lehdiltä. Sitä paitsi luonnonvadelmien mukana proteiinia saa itse kukin suuhunsa aivan huomaamatta, Kullberg sanoo.
Hänen mukaansa miljoonat Suomessa lisääntymässä käyvät muuttolinnut eivät voi olla väärässä. Suomalaiset toukat kelpaavat ravinnoksi hyvin.
Ratkaisuksi ruokapulaan myös kehitysmaissa
Hyönteistutkija Jaakko Kullberg ihmettelee miksi kehitysmaissa myrkytetään heinäsirkkaparvia vitsauksina, vaikka ne olisivat ruokapulasta kärsivillä alueilla hyvä proteiininlähde.
- Sen sijaan, että myrkytetään, hyönteisiä pitäisi käyttää ravinnoksi, hän ehdottaa.