Eletään vielä viattomaksi sanottua 1960-lukua. Pyynikintorilla käyvät kääntymässä bussit ja trollikat. Linja 25 taisi tuolloinkin päättyä torille, jota reunustavat kivitalojen pikkukaupat.
Leikkivistä lapsista yksi on juuri koulunsa aloittanut Jari-Pekka Vuorela. Nykyään hänet tunnetaan jazz-kriitikkona ja vapaana toimittajana. Tuohon aikaan hän muitten lasten tavoin juoksi pihalta toiselle ja läpi vilkkaitten risteysten, joissa ei vielä ollut liikennevaloja. Kortteleiden suljetuille sisäpihoille muodostui omia lapsiporukoita.
- Puolikuun leikkikentällä aloitin pituushyppyharrastuksen. Lieneekö enää paikka kunnossa, pohtii Vuorela
- Lasten ilmaiset liikuntapaikat ovat noista ajoista vähentyneet. Minä harrastin myös luistelua ja hiihtoa.
Teinirakkautta luistimilla
Pirjo Intolan muistaa Pyynikin urheilukentän luisteluillat, joissa parit arvottiin numeroilla.
- Olin 11-13 vuotias, kun ihanasti mielenkiinto toista sukupuolta alkoi herätä. Aina piti jännittää, josko juuri se tietty henkilö tuli kysymään pariksi, Vuorela muistelee.
Musiikki oli romanttista: Elvis, Pat Boone ja ennen kaikkea Paul Anka kaikuivat kaiuttimista.
Huoltoasema purettiin
Pyynikintorin pikkukaupoista Vuorelan mieleen painui harrastekauppa.
- Fleischmanin kaupassa myytiin pienoisrautateitä. Ne olivat kova sana sodan jälkeiselle sukupolvelle. En muista, että me lapset olisimme niistä olleet erityisen kiinnostuneita, muistaa Vuorela.
Ravintoloita ei tuolloin ollut. Vanha makasiinikin, josa nyt on ruokaravintola, taisi olla tyhjillään.
Ainut suurempi muutos Pyynikintorin maisemassa on ollut vanhan huoltoaseman häviäminen.
- Huoltoasema oli aikakautensa tuote ja sinällään siis klassikko, Vuorela muistelee.
- Jo tuolloin se oli melko huonossa kunnossa. Purkaminen oli kuitenkin rakennustaiteellinen menetys.