Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Kaija Saariaho inspiroitui klarinettikonserttoonsa aisteista

Radion sinfoniaorkesteri avaa keskiviikkona syyskautensa kantaesittämällä Kaija Saariahon klarinettikonserton. Teoksen solistina on klarinetisti Kari Kriikku, joka on tullut tunnetuksi uuden musiikin aktiivisena esittäjänä. Konserton esittäminen vaatii solistilta liikkumista eri puolilla Finlandia-talon salia.

Avaa Yle-sovelluksessa

Klarinettikonsertto D’om le vrai sens on ensimmäinen Saariahon suuren teoksen kantaesitys Suomessa yli kymmeneen vuoteen.

Helsingin-esitys aloittaa poikkeuksellisen laajan kiertueen kotimaassa ja ulkomailla. Radion sinfoniaorkesteri ottaa konserton mukaansa Ouluun ja Kokkolaan. Sen jälkeen sitä esitetään Lontoossa, Portossa, Tukholmassa ja Pariisissa.

Teoksen vakituiseksi solistiksi kiinnitetty Kari Kriikku pitää edessä olevaa urakkaa haastavana.

- Vaikka solistiosuus on suurimmaksi osaksi erittäin kiitollista soitettavaa, se on joskus raskasta ja silloin tällöin hyvinkin vaikeata. Vanha kulunut sanonta, ettei ole olemassa helppoa kappaletta, pitää paikkansa, Kriikku sanoo.

Solisti liikkuu ympäri konserttisalia

Vaativan soitettavan lisäksi teos vaatii solistilta liikkumista eri puolilla konserttisalia. Alussa sooloklarinetisti on yleisön näkymättömissä Finlandia-talon valoparvella. Toisessa osassa hän kävelee alas, kiertää orkesterin ja asettautuu lavan taakse kuorokorokkeelle. Vasta neljännessä osassa hän tulee perinteiselle solistipaikalle orkesterin eteen, silloinkin parin pysähdyksen jälkeen.

Kari Kriikku kertoo, että liikkumista on pitänyt harjoitella. Kaikki pyritään tekemään mahdollisimman luonnollisesti.

- Tulimme siihen tulokseen, että muusikko ei voi ruveta näyttelijäksi. Teos on sävelletty niin, että on hyvin perusteltua, miksi solisti liikkuu juuri niin kuin liikkuu, Kriikku kuvailee.

Teoksen Lontoon-esitykset ohjaa maineikas Peter Sellars. Suomen-esityksiin Peter Sellarsia ei saatu aikatauluongelmien takia, joten ne toteutetaan ilman ohjausta.

Saariaho pitää tyylikysymystä epäolennaisena

Kaija Saariaho ei halua puhua siitä, minkälaista tyyliä hänen musiikkinsa tällä hetkellä edustaa.

- Ei sellaista voi säveltäjältä kysyä. Se on minulle kauhean epäolennainen asia, Saariaho sanoo.

Harjoitusten perusteella Saariahon ilmaisuasteikko vaikuttaa nyt laajalta. Neljännessä osassa Kosketus klarinetti iloittelee virtuoosisesti lyömäsoittajien kanssa. Loppua kohden orkesterista kumpuaa valoa tuhlailevia sointuja. Solisti puhaltaa ylärekisteristä villejä sävelkiharoita.

Teoksen lähtökohtana on keskiaikainen tarina neidosta ja yksisarvisesta. Pariisilaisen Clunyn museon kokoelmiin kuuluva, aihetta kuvaava keskiaikainen kuvakudossarja viittaa viiteen aistiimme sekä arvoitukselliseen kuudenteen aistiin. Konserton osat onkin nimetty aistien mukaan.

Teoksen nimi, D’om le vrai sens on keskiajan ranskaa ja viittaa paitsi aisteihin myös ihmisen oikeaan merkitykseen.

- Jokaisessa aistissa on oma kiinnostava näkökulmansa, mutta kuvakudossarjan viimeinen osa innoitti minua eniten. Se on määrittelemätön, siitä ei tiedetä mitä se oikeastaan on. Onko se tunteet yleensä vai rakkaus.

Kaija Saariahon klarinettikonserton kantaesitys kuullaan suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä ja Internetissä. YLE Teema televisioi konsertin ja lähettää sen 26.9.2010.

Suosittelemme sinulle