Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Kansojen halukkuus hyväntekeväisyyteen tutkittu - Suomi keskitasoa

Britanniassa toimiva hyväntekeväisyyttä tekevä ja tutkiva järjestö Charities Aid Foundation on selvittänyt 153 valtion asukkaiden halukkuuden hyväntekeväisyyteen. Suomalaiset löytyvät sijalta 45.

Avaa Yle-sovelluksessa

Tutkimuksessa oli kolme hyväntekeväisyyden osa-aluetta, joiden perusteella johdettiin yleisindeksi, "world giving index".

Ensimmäinen osa-alue oli niiden ihmisten osuus, jotka osallistuivat hyväntekeväisyyteen lahjoittamalla rahaa. Toinen oli halukkuus käyttää omaa aikaa hyväntekeväisyyteen, ja kolmantena valmius auttaa pulassa olevia muukalaisia.

Tutkimuksessa huomioitiin myös maan asukkaiden hyvinvoinnin aste. Sen sijaan ihmisten maksamien verojen määrää ei huomioitu. Verothan voidaan mieltää eräänlaisena pakollisena hyväntekeväisyytenä.

Tutkimuksen kärkeen nousivat Australia ja Uusi-Seelanti. Näissä maissa noin 70 prosenttia ihmisistä antaa rahaa hyväntekeväisyyteen ja yli 60 prosenttia on auttanut tuntemattomia ihmisiä kuluneen kuukauden aikana. Noin 40 prosenttia oli käyttänyt omaa aikaansa hyväntekeväisyystyöhön.

Vähiten halukkuutta hyväntekeväisyyteen oli Ukrainassa, Burundissa ja Madagaskarilla.

Suomi oli sijalla 45 yhdessä Ruotsin kanssa. Suomessa 42 prosenttia ilmoitti antavansa rahaa ja auttaneensa tuntemattomia. Aikaa hyväntekeväisyyteen oli käyttänyt 28 prosenttia.

Hyväntekeväisyysvalmiuden todettiin vaihtelevan suuresti eri maissa. Esimerkiksi Liettuassa vain neljä prosenttia antoi rahaa, Maltalla taas 83 prosenttia. Turkmenistanissa 61 prosenttia teki hyväntekeväisyystyötä, mutta Kambodzhassa vain kaksi prosenttia.

Ihmisten varallisuus heijastui tulokseen. Liberialaisista vain kahdeksan prosenttia antaa rahaa, mutta 76 prosenttia auttaa tuntemattomia - suurempi osuus kuin missään muussa maassa.

Tutkimus tehtiin kyselykaavakkeilla, joihin ihmiset vastasivat puhelimitse ja kasvokkain. Kussakin maassa Gallup-yhtiön suorittamiin kyselyihin vastasi yli tuhat ihmistä.

Suosittelemme