Itä-Suomessa voitaisiin siis ruotsin sijasta opettaa venäjän kieltä. Ainoastaan valiokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo haluaa edelleen säilyttää ruotsin pakollisena kielenä.
Valiokunnan varapuheenjohtaja Tuomo Hännisen mielestä kielivalintojen vapauttamista voitaisiin kokeilla esimerkiksi Lappeenrannassa.
Puheenjohtaja Raija Vahasalon mukaan perusopetuksen tuntijakouudistuksessa pyritään jo vahvasti monipuolistamaan kielten opetusta.
Esityksessä mm. vastuutetaan kunnat tarjoamaan kieliopintoja, jos ryhmään ilmoittautuu vähintään kymmenen oppilasta. Uudistuksessa halutaan myös varhentaa kieliopintojen aloittamista.
Kolme kielivaihtoehtoa
Uudistuksessa esitetään, että ensimmäinen pitkä kieli aloitettaisiin jo toisella luokalla ja oppilaille tulisi tarjota kolme kielivaihtoehtoa. Ruotsin opiskelu aloitettaisiin kuudennella luokalla. Vahasalon mukaan ruotsista ei ole tarpeen luopua, jos valinnaisuus lisääntyy jo esitetyn mukaisesti.
Anneli Kiljunen esitti tänään Lappeenrannassa, että pakkoruotsin sijaan ainoastaan kielen opiskeleminen olisi pakollista. Kieli sen sijaan olisi valinnainen. Sanna Lauslahti kannatti Kiljusen esitystä. Hänen mielestään Itä-Suomessa voisi aivan hyvin ruotsin sijaan opettaa venäjää.
Varapuheenjohtaja Tuomo Hänninen ja Leena Rauhala puhuivat jo kokeilusta. Hännisen mielestä asiaa tulisi pilotoida ensin ja kokemusten pohjalta tehdä johtopäätöksiä. Rauhalan mukaan alueelliset erot tulisi ehdottomasti ottaa huomioon myös kieliopinnoissa.