Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Tutkimus: Kosketus lievittää kipua

Kipukohdan koskettaminen on luonnollista ihmiselle, mutta ilmiölle näyttäisi olevan myös järkiperäinen selitys. Lontoon yliopiston tutkijoiden mukaan kosketus nimittäin lievittää tehokkaasti kipua.

Avaa Yle-sovelluksessa

Tutkimuksessaan tutkijat hyödynsivät tunnettua aistiharhaa, jossa kylmän ja lämpimän yhtäaikainen kokeminen luo harhan polttavan kuumasta kivusta.

Tämä saatiin aikaan laittamalla koehenkilöiden etusormi ja nimetön lämpimään veteen ja keskisormi kylmään. Näin keskisormen kylmyys alkaa valheellisesti tuntua kivullisen kuumalta.

Koe mahdollistaa kipureaktioiden tutkimisen aiheuttamatta todellista kipua.

Kokeessa kosketus vähensi kipua huomattavasti

Testeissä koehenkilöiden tuntema kipu lieveni huomattavasti, kun heitä kehotettiin painamaan toisen käden kolmea sormea heti vedestä ottamisen jälkeen. Tämä todettiin kokeessa, jossa kummankin käden keskisormet altistettiin kivulle. Verrattuna ilman kosketusta tehtyyn kontrollitestiin kosketus lievensi kipua keskimäärin 64 prosenttia.

Kipu kuitenkin lieveni ainoastaan, kun kummankin käden keskisormet altistettiin kivulle ja silloinkin vain, kun koskettamisessa käytettiin kaikkia kokeessa käytettyjä sormia. Osittainen, vain yhden tai kahden sormen kosketus tai tutkijan kosketus eivät lievittäneet kipua.

Tulostensa perusteella tutkijat uskovat, että akuutti kivun kokemus ei riipu vain aivoihin kipukohdasta lähtevistä signaaleista, vaan myös siitä, miten aivot suhteuttavat signaalit muuta kehoa koskevaan informaatioon.

Tutkijat toivovat havaintojen auttavan ymmärtämään kroonisten kiputilojen aivomekanismeja. Mahdollisesti tuloksia voi hyödyntää myös uusien hoitojen kehittämisessä.

Tulokset julkaistiin arvostetussa Current Biology -lehdessä.

Suosittelemme sinulle