Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Viisas pääsee vähemmällä syksyn puutarhatöissä

Syksyn puutarhatöissä vähemmän voi olla enemmän. Nastolan Villähteellä kotipuutarhaa luonnon ehdoilla hoitava Anneli Salo rauhoittuu ihailemaan syksyn ruskaa ja jättää ison osan puutarhan töistä hyvällä omalla tunnolla kevääseen.

Anneli Salon puutarhassa kukkivat vielä ruusut.
Anneli Salon puutarhassa kukkivat vielä ruusut. Kuva: YLE / Tuija Veirto
Avaa Yle-sovelluksessa

Syksyn värit hehkuvat rintamamiestalon 2 500 neliön laajuisella pihamaalla. Pensasruusut ovat vielä innostuneet kukkimaan aidan vierellä.

- Joka syksy ne vähän remontoivat eli kukkivat uudelleen. Nyt ne ovat oikein riehaantuneet kukkimaan ja tuottamaan nuppuja, kertoo Anneli Salo.

Puutarhaa voi miettiä myös syksyn ja väriloiston kannalta. Anneli Salon mukaan esimerkiksi alaston impi kukkii myöhään. Alaston impi eli syysmyrkkylilja on Salon mukaan loistava syyskasvi. Villähteellä kukkapenkkissä sinistä hohtavat edelleen myöhään kukintansa tänä vuonna aloittaneet asterit. Kuunlilja hohtaa jo keltaisena.

Anneli Salon omia suosikkeja ovat heinät.

- Ne ovat aivan uskomattoman kauniita kerättyään kastetta. Pienen pakkasen myötä kaste muuttuu helmiksi tähkissä.

Sipulit multaan ja syksyn ruskaa ihailemaan

Näihin aikoihin Anneli Salo istuttelee kukkasipuleja sinne tänne pihan multaan.

- Riittävän syvälle ja lannoitetta mukaan. Jos sipuli sattuu menemään väärin päin sekään ei niin haittaa. Se kukkii sitten myöhemmin.

Salo istuttaa sipulit hyvään maaperään ja laittaa niiden kaveriksi mielellään kompostimultaa. Lisäksi hän käyttää luujauhoa ja kalkkia sekä päälle vielä kukkasipulilannoitetta vaikka rakeina.

Maahan pudonneet lehdet menevät nurmikolta ja kulkuväyliltä kompostiin.

- Isäntä vetää ne imurilla silpuksi ja kompostoi. Kukkapenkkeihin lehtiä saa jäädä aika paljonkin.

Ison osan pihan perkuusta, leikkuista ja muista töistä Anneli Salo jättää hyvällä omalla tunnolla kevääseen.

- Eihän luonnossakaan kukaan silppua ja taittele kasveja. Se vaatii tietysti hyviä hermoja ja vähän isompaa puutarhaa, että sietää vähän sotkua.

Suosittelemme