Japanilainen Sony lopetti Walkman-kasettinauhurin valmistuksen jo huhtikuussa, ja viimeiset kappaleet on pian myyty.
Tekninen kehitys ajoi jo aikaa sitten Walkmanin ohi. Moni onkin yllättynyt kuullessaan, että Sony on jatkanut Walkmanien valmistusta kaikki nämä vuodet. Kysyntää on iPod-aikakaudellakin riittänyt: Sonyn mukaan Japanissa kasettinauhurit ovat olleet lähinnä eläkeikäisten suosiossa.
Vaikka Walkman tuntuu nyt kömpelöltä ja esihistorialliselta, mullisti se musiikin kuuntelun. Oli ennen kuulumatonta, että yhtäkkiä lempibändinsä sai mukaansa minne tahansa.
Kaiken kaikkiaan Sony on 30 vuoden aikana valmistanut peräti 220 miljoonaa Walkman-soitinta. Sony on päättänyt jatkaa kasetti-Walkmanin tuotantoa Kiinassa, jotta kuluttajat Yhdysvalloissa, Euroopassa ja joissain Aasian maissa saisivat riittävän siirtymäajan.