Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Kissanhiekka jää muistoksi jälkipolville

Kissanhiekka on yksi niitä harvoja materiaaleja, jotka kuuluvat kaatopaikkajäteastiaan Turussa. Ohjeita hiekan hävittämiseen kysytään jätehuollon neuvonnasta usein. Kaatopaikkajäteastia ei ole pientaloalueilla pakollinen, mutta varsinkin kissanomistajille suotava.

Kissanhiekkaa kuluu kahden kissan taloudessa paljon. Anu Syrjänen on yrittänyt useasti totuttaa kissojaan puupelletteihin.
Kissanhiekkaa kuluu kahden kissan taloudessa paljon. Anu Syrjänen on yrittänyt useasti totuttaa kissojaan puupelletteihin. Kuva: YLE / Eeva Lehtinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suljetussa muovipussissa kaatopaikkajäteastiaan. Näin sujuu Turussa kissanhiekan oikeaoppinen hävittäminen. Polttokelpoiseen-, eli sekajätteeseen kissanhiekka ei sovi, sillä se ei pala.

- Kissanhiekasta tiedustellaan aika paljon. Vuoden 2007 alusta voimaan tulleen lajittelu-uudistuksen jälkeen kyselyjä on kuitenkin tullut vähemmän, Turun Seudun Jätehuollon neuvoja Miia Jylhä kertoo.

Palamaton aines kerääntyy jätteenpolttolaitoksen uuneihin. Tämä lisää uunien puhdistustarvetta. Kissanhiekan lisäksi uuneihin kelpaamattomia ovat esimerkiksi lasi- ja posliiniastiat, keramiikka, peililasi ja kukkamulta.

Ongelmallinen jäte

- Kissanhiekka ei aiheuta polttojätteen seassa päästöjä, mutta se sulaa kuonaksi tuhkan joukkoon ja lisää näin uunien puhdistustarvetta. Uudet lajitteluohjeet on sisäistetty hyvin, sillä kuonan määrä on selvästi vähentynyt.

Lajittelu-uudistus koskee ainoastaan Turun Seudun Jätehuollon 14 omistajakuntaa, joiden sekajäte poltetaan. Esimerkiksi Salossa ja Loimaalla kissanhiekka heitetään sekajätteeseen, mikä kuljetetaan kokonaan kaatopaikalle.

Joillakin alueilla kissanhiekan saa heittää biojätteiden sekaan. Sääntö vaihtelee sen mukaan, mihin tarkoitukseen biojätteestä syntynyttä multaa tullaan käyttämään.

Kaatopaikalla ulostetta sisältävä kissanhiekka aiheuttaa pieniä metaanipäästöjä. Hiekka kyllä soveltuu heitettäväksi pieninä määrinä myös kompostiin, mutta sen hajoaminen on hidasta. Wc-pönttöön kissanhiekkaa ei saa heittää, vaikka joissakin kissanhiekkapakkauksissa sellainenkin ohje on.

Jätehuoltomääräyksen mukaan kaatopaikkajäteastia on pakollinen ainoastaan taloyhtiöissä. Pientaloasukkaat voivat valita hankkivatko astian vai kuljettavatko kaatopaikkajätteen itse jäteasemille.

Kahden kissan taloudessa kaatopaikkajätettä kertyy yli sata kiloa vuodessa

Anu Syrjäselle kissanhiekka oli suuri syy kaatopaikkajäteastian hankinnalle. Kahden kissan taloudessa kissanhiekkaa ja muusta polttojätteeseen kelpaamatonta ainesta kertyy astiaan kahden tyhjennyskerran verran. Syrjäsen kaatopaikkajäteastiaan mahtuu jätettä 60 kiloa.

Sekä jätehuollon että kissanomistajan kannalta polttojätteeseen kelpaavat puupohjaiset pelletit olisivat luontoystävällisin ja helpoin ratkaisu.

- Olen kokeillut pellettejä kissoille useamman kerran. Jostain syystä yksikään kissoistani ei ole pitänyt pelleteistä. En tiedä onko syynä omituinen haju vai sitten se miltä ne tuntuvat tassuissa, Syrjänen pohtii.

Niissä talouksissa, joissa kissat asioivat puupohjaisessa kuivikkeessa, käytetään joko pientalojen lämmityksessäkin käytettäviä pellettejä tai lemmikkiliikkeistä saatavia puupohjaisia "hiekkoja". Kissanhiekan korvikkeita valmistetaan puun lisäksi myös maissista ja paperista.

Suosittelemme sinulle