Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Ralli vai ympäristö, Lahti valinnan edessä

Lahti on avaamassa rahapussiaan saadakseen Jyväskylässä ajettavan MM-rallin osakilpailun kaupunkiin. Kaupunginjohtaja esittää, että Lahti antaisi rallijärjestäjille 120 000 euroa tukea. Rallin järjestämisessä on ympäristöviranomaisten mukaan ristiriita, kun Lahti mielii myös Suomen johtavaksi ympäristökaupungiksi.

Kuva: YLE
Avaa Yle-sovelluksessa

Kisahulinaa on riittänyt Lahden satamassa parina viime vuonna formulaveneiden vauhdissa. Venekilpailut loppuivat, mutta nyt kaupunkiin on tulossa MM-rallia. Lahteen on tarjolla MM-rallin Suomen osakilpailun supererikoiskoe, joka ajettaisiin Jokimaan ravikeskuksessa.

- Rallia ei olla siirtämässä pois Jyväskylästä. Keskeinen tavoite on saada ralli lähemmäs yhteistyökumppaneita ja Helsinkikin olisi lähempänä, sanoo kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen.

MM-rallin ympärillä puhutaan 200 000 - 300 000 yleisömäärästä, joka tuo matkailutuloja ja paljon tunnettuvuutta. Lahden kaupunginjohtaja on valmis peliin

- Eihän siitä ole kai kuin neljä vuotta kun kaupunginvaltuusto päätti, että koko rallia haetttiin Lahteen, muistuttaa kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta.

Kaupunginjohtaja esittääkin 120 000 euron euron tukipottia MM- rallille, joka olisi halunnut rahaa vielä enemmän. Kaupunginhallitus ottaa kantaa tukeen ensi maanantaina.

Siinä missä Lahti haluaa olla ralli- ja tapahtumakaupunki, se haluaa nostaa itseään myös ympäristökaupunkina. Siksi kaupungin omat ympäristöviranomaiset kavahtavat rallihanketta.

- Minun mielestäni tällainen rallitoiminta ei sovi tänne harjualueen ympäristöön lainkaan, tiivistää ympäristöjohtaja Kari Porra.

- Meidän poliittiset päättäjät ovat vaikeassa tilanteessa. Ja tässä täytyy muistaa tämä Green City-ajatus, joka Lahdessa on nostettu esiin. Poliitikoiden pitää pohtia minkälainen brändi tulee Lahdessa olemaan.

120 000 euron rallituki tarvitsee viime kädessä valtuuston päätöksen ja tietysti "vihreää ympäristöajattelua".

Kaupunginjohtaja Myllyvirran mukaan Lahti haluaa olla erilaisten tapahtumien kaupunki.

- Sitten on tämä ympäristöpuoli, jossa tämä on ainakin jostakin näkökulmasta sen kanssa ristiriidassa, myöntää Myllyvirta.

- Joudutaan asettamaan asioita järjestykseen. Sen takia lähdenkin siitä, että se (tuki) on kaupunginhallituksen asia.

Suosittelemme sinulle