Verkossa ja verkkoyhteisössä, mikä se sitten onkaan, on trendikästä jakaa. Jakaminen on se juttu. Kun jaat, saat enemmän.
Eikä jakamisessa reilun pelin hengessä olekaan mitään vikaa, kunhan jaan jotain, mikä on minun omistamaani. Siis ajatuksiani, hengentuotteitani tai vaikka ottamiani valokuvia. Jos haluan antaa niihin vapaat käyttöoikeudet, mikäs siinä, minähän siitä päätän. Jos elanto ei ole tuotoksista kiinni, anna palaa vaan. Mutta jos on…
Ajatusryöstö
Ajattelepa itse, jos tekisit parin päivän työn valmistellessasi 45 minuutin luentoa ajankohtaisesta aiheesta. Otetaan esimerkiksi sosiaalinen media. Pitäisit luentosi ja laittaisit sen jälkeen – aiheen hengessä – kalvosarjasi jakoon verkkoon. Esimerksi Slidesharessa esityksiä jaetaan.
Kohta sinulle ei enää tulisikaan luentopyyntöjä aiheesta, sillä olit laskuttanut työstäsi kahden työpäivän palkan ja joku onkin nyt myymässä omaa luentoaan samasta aiheesta halvemmalla. Ja luentomateriaalina hän käyttäisi tekemääsi kalvosarjaa. Lähdettä ilmoittamatta, tottakai!
Tätä on verkossa varastaminen yhdeltä uudelta muodoltaan. Toisen tekemää esseetä tai lopputyötä verkosta kopioiva tuntuu tässä valossa harrastelijalta, sillä muunkin työn voi varastaa ja saavuttaa sillä huomattavaa taloudellista hyötyä.
Musiikki, musiikki, musiikki
Tutuin varastettava on tietysti musiikki.
Lahden kaupunginorkesterin konserttimestari, säveltäjä-muusikko Jaakko Kuusisto kirjoitti jälleen Helsingin Sanomien yleisönosastoon muusikoiden tekijänoikeuksista ja ennen kaikkea musiikintekijöiden oikeudesta saada tekemästään työstä sen kuluttajilta korvaus.
Musiikin kuuntelijahan maksaa musiikista mennessään konserttiin tai ostaessaan levyn, mutta jälkimmäisessä siirrytään verkosta ladattavan musiikin kuunteluun – eli musiikista ei makseta tuotteena sen tekijälle.
Kuusisto hämmästelee kirjoituksessaan sitä, että Suomen puoluekartalle on tullut, Hollolasta johdettu puolue, jonka tarkoituksena on musiikin ilmaisen nettijakelun vapauttaminen ja teosten suoja-ajan murtaminen. Kuusisto on aiheesta huolissaan ajatuksesta, että verkkomaailmassa muusikoiden pitäisi vain oppia myymään tuotteensa. Jos vaakakupeissa ovat ilmainen ja maksullinen, vain idealisti valitsee maksullisen.
C-kasettikopio oli lällyä
Verkossa, kun data ja tuotokset liikkuvat bitteinä, varastaminen on helppoa.
Kun c-kasettiaikaan ja vielä cd-levyjenkin aikaan piraattituote oli laadultaan alkuperäistä huonompi. Digitaalisessa ajassa kopiointi tai jakelu ei heikennä tuotteen laatua.
”Musiikintekijän kannalta c-kasetti oli todella harmiton kopiointiväline”, kirjoittaa Kuusisto. Hän on oikeassa. Jopa Tallinnan Mustamäen torien cd-levypöydät olivat kevyttä kamaa vertaisverkkojen musiikki- ja elokuvajakeluun verrattuna.
Rokkari puskee
Mutta mehän tiedämme, että ei ole mitään niin yritteliästä kuin suosiota tavoitteleva muusikko. Hän matkustaa tarinan mukaan Lahdesta Pelkosenniemelle (845 km) hakemaan satasen setelin, joka on naulattu kyläbaarin takaseinään.
Ja tämä sanonta on peräisin markka-ajalta, jolloin satanen oli huomattavasti vähemmän rahaa kuin nykyään.
Kun toisten ajatusten ja luovan työn varastaminen vielä yleistyy, voi ansaintalogiikka verkossa jäädä aukeamatta muillekin kuin sanomalehdille.
Allekirjoita
Voivat tekijät ja jakajat peiliinkin katsoa. Jollei halua omien teostensa päätyvän kompostimullaksi, ne kannattaa merkitä selvästi, vaikka verkkolisenssillä. Valokuviin voi polttaa nimensä ja tekstinsä allekirjoittaa. Musiikintekijätkin voisivat tehdä kuten vaativat eli ostaa levyjä toisilta muusikoilta. Ja levy-yhtiöt... olisiko kannattanut valpastua hieman aiemmin.
Jakamisen aika on todellakin koittanut. Verkko on varkaiden paratiisi ja piraatit syövät merimiesten leipää. Ja piraatteja on joka makuun, on velmua Jack Sparrow'ta ja on ilkeää Kapteeni Koukkua.