Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Aamun kirjassa 18.11. Alexandra Salmelan 27 Eli kuolema tekee taiteilijan

Prahalainen Angie on 27-vuotias, ja hän pelkää vanhenemista eikä tiedä mitä elämällään tekisi. Angie haluaisi kuolla 27-vuotiaana kuten esikuvansa Kurt Cobain, Jim Morrison, Jimi Hendrix ja Janis Joplin.

Nadjan ja Sepon vieraana oli Finlandia-ehdokas, Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon voittaja Alexandra Salmela
Avaa Yle-sovelluksessa

Sattumalta Angie muuttaa ekologiseen vaihtoehtoperheeseen suomalaiseen maalaiskylään. Angie elää saunamökissä ja yrittää edelleen epätoivoisesti kirjoittaa romaania. Valmista ei synny, mutta sen sijaan surkuhupaisan ilottelevia pätkiä.

Alexandra Salmela on valmistunut Prahassa suomen kielen ja kirjallisuuden maisteriksi ja elää Suomessa. Hänen esikoisromaaninsa on kielellisesti aivan loistava, mutta sisällöltään ohueksi jäävä kehitystarina. Salmela ivaa ja piikittelee taiteilijuuden etsimistä ja suomalaista elämäntapaa, mutta valitettavan tavanomaisesti. Omaperäisintä romaanissa ovatkin lukuisat eriääniset kertojat eli Angie itse, pehmoeläin Herra Possu, auto ja kissa Kassandra.

Alexandra Salmela (s.1980 Bratislavassa)

27 Eli kuolema tekee taiteilijan (esikoisromaani 2010)

Suosittelemme sinulle