Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Stratovariuksen rumpali sairastui syöpään

Suomalaisen Stratovarius-metallibändin rumpali Jörg Michael on sairastunut syöpään. Bändin nettisivujen mukaan hän oli löytänyt kyhmyn kaulastaan ja lääkärissä tehdyissä tutkimuksissa se paljastui pahanlaatuiseksi kasvaimeksi kilpirauhasessa.

Avaa Yle-sovelluksessa

Saksalaislääkärit ovat nyt poistaneet kasvaimen, mutta Jörg Michael saa vielä sädehoitoa.

Hoidon takia Michael ei pysty osallistumaan Stratovariuksen ensi viikolla alkavan kiertueen alkuun. Helloween-yhtyeen kanssa toteutettava Seven Sinner -kiertueen esimmäinen osa marras-joulukuussa toteutetaan siten, että rumpalina toimii Alex Landenburg.

Stratovariuksen Jens Johansson kirjoittaa yhtyeen nettisivuilla, että Jörg Michael on päättänyt taistella tautia vastaan ja ei siksi halua bändin peruvan yhtään keikkaa.

Saksalainen Jörg Michael, 47, on soittanut rumpuja useissa metallibändeissä, mutta parhaiten hänet tunnetaan juuri Stratovariuksen riveistä.

Suosittelemme sinulle