Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Pokeriammattilaisuus on monen nuoren haave

Populaarikulttuurissa korttipeleillä on paheellinen maine. Mustavalkoelokuvissa pojat lyövät korttia ja isäntä menettää talonsa, tiluksensa ja joutuu korttipelin vuoksi hunningolle. Tänä päivänä pokeriammattilaisen löytää yhä useammin nuorten toiveammattien joukosta.

Pelikortteja ja pelimerkkejä
Kuva: Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Pokerin julkisuuskuva on muuttunut viime vuosina. Pokeribuumin aikaan mediassa nostettiin esille pelaamisella rikastuneet sankarit ja toisaalta peliriippuvaisuuden vaara. Nyt otsikoihin nousevat jo keskivertopelaajatkin. Pia Lindénin Jyväskylän yliopistoon tekemä sosiologian pro gradu -tutkielma nostaa esiin myös pokeriammattilaisten sukupuolittuneisuuden.

- Aihe alkoi kiinnostaa minua sen vuoksi, että näin mediassa paljon otsikoita, joiden mukaan pokeriammattilainen on yksi nuorten toiveammateista. Pokeriammattilaiset ovat nousseet jopa tuloeliittiin. Kiinnitin huomiota myös siihen, miten erilailla mies- ja naispelaajia esitettiin otsikoissa, Pia Lindén kertoo.

Miesten pelaaminen hyväksyttävämpää

Otsikoissa miehet nostetaan usein esiin luksuselämää viettävinä pokeriammattilaisina. Naisten kohdalla uutisoidaan puolestaan se, miten ensin hoidetaan lapset ja perhe ja iltasatujen jälkeen pelataan pokeria.

- Miehistä oli tosi paljon juttuja, joissa puhuttiin miljoonapoteista ja dollarihymyistä. Naisista kerrotuissa jutuissa painotettiin tärkeysjärjestystä, jossa perhe tulee ensin. Sitten oli myös juttuja, joissa nainen kertoo ohjanneensa osan palkintorahoistaan suoraan miehen tilille.

Vanha käsitys uhkapeleistä on, että ne ovat paheellisia ja johtavat lopulta turmioon. Naisten astuminen miehiselle tontille ottaa aikansa.

- Luulen, että naisten osa on tulla vähän jälkijunassa, eikä pelaaminen ole ollut heille niinkään hyväksyttävää kuin miehille. Naisten on ollut aina vähän vaikeampi lähestyä tällaisia alueita. Se muuttuu hitaasti, koska naisen rooliin kuuluu perinteisesti perheestä huolehtiminen ja tietynlainen järkevyys.

Media muuttaa mielipiteitä

Media on yksi tärkeä tekijä mielipideilmaston muuttamisessa. Ammattimaisesta kortinpeluusta on tullut julkisuuden myötä yksi lasten ja nuorten haaveammateista.

- Kyllähän medialla on väistämättä vaikutusta siihen, miten lapset ja nuoret näitä asioita näkevät. Ennen pokeriammattilaisuus oli marginaalinen ilmiö ja nyt sitä tulvii joka puolelta. Moni nuori voi siksi ajatella, että se on helppo tai nopea tapa ansaita. Eiväthän ihmiset tyhmiä ole, mutta kyllä se vaikuttaa, mitä mediassa kirjoitetaan.

Pia Lindén jatkaa pokeriammattilaisuuden tutkimusta, tavoitteenaan tehdä aiheesta väitöskirja.

- Tämä oli niin antoisa ja hedelmällinen aihe, että haluan sitä jatkaa. Väitöskirjassa minun on tarkoitus pohtia näitä teemoja työn ja kuluttamisen, mutta myös elämäntyylin kautta. Tarkoitus on haastatella sellaisia henkilöitä, jotka pelaavat tai ovat aiemmin pelanneet ammatikseen.

Suosittelemme