Tätä virallista Thanksgiving Day:ta eli kiitospäivää vietetään tänään torstaina. Jokapaikassa ihmiset toivottavat hyvää kiitospäivää ja itse ajattelinkin pitkin päivää, kuinka kiitollinen saan olla näistä upeista maisemista ja mahdollisuuksista niitä kokea. Ajomatkaa Albuquerquesta oli navigaattorin mukaan n. 5 tuntia ja matka sujuikin nopeasti. Noin nelisen tuntia ajettiin, kunnes pysähdyttiin pieneen vanhaan kylään nimeltä Flagstaff ja löysimme rennon thai-ruokapaikan illalliseksi. Ihmetykseksi maa olikin valkoinen ja lumi toi väistämättä kodin mieleen.
Hyvän ruoan jälkeen ajomatkaa oli jäljellä vielä reilu tunti, joka sujuikin lumen ja pimeyden takia rauhallisesti muiden autojen valoissa ihmetellen, että minne sitä ollaankaan matkalla. (.. ja vastaan tulevista autoista huomasi, ettei autokoulua oltu käyty HappyDriversilla.. pitkien valojen käyttö oli usealle yksinkertaista, kun valot häikäisivät vastaantulijoita koko ajan)
Perille kuitenkin ihmetysten jälkeen löydettiin ja hotellin vastaanotosta avaimet saatua tarkistimme auringonnousun kellonajan ja laitoimme herätyksen soimaan klo 06.00.
Auringonnousua Grand Canyonilla
Kellon herätys, hampaiden harjaus, vaatteet päälle, kuumaa teetä kupissa ja kohti South Rim-kanjoninreunaa. Valoisaa oli jo ennen seitsemää, mutta virallinen auringonnousu oli n. 07.16. Ihan kotoisalle talvelle tuntui, koska pakkasta oli ainakin n. -10 astetta. Valokuvia tuli otettua noin 160 kuitenkin. Enempään ei olisi pystynyt... sormet olivat lapasista huolimatta jäässä ?
Aamu käveltiin pitkin kanjonin reunaa, välillä pysähdellen vain ihmettelemään miten kaikki tämä maasto ja sen muoto voi olla mahdollista. Maisema kyllä ns. "salpasi hengen" ja rauhoitti mieltä. (Tunne, minkä myös monesti golfkentillä koen)
Pääsääntöisesti saatiin kävellä pakkasessa lumen rapistessa lenkkareitten alla ihan rauhassa. Muutamalla näköalapaikalla oli enemmän ihmisiä, kymmeniä eurooppalaisia ja ainakin parisenkymmentä ihmistä Aasian maista. Sopeuduin hyvin kamerani kanssa joukkoon, vaikka Sofia välillä naureskeli "pienelle turistille", joka minusta löytyi. Maisema vain kaunistui ja kaunistui auringon noustessa, kun varjot ja värit leikkivät kanjonin seinämiä myöten.
Moni oli minullekin sanonut jo etukäteen, että maisemaa ja kanjonin syvyyttä ei voi ymmärtää kuvista. Se on kyllä totta, eikä minunkaan parhaat valokuvat ikuista samaa tunnelmaa mikä kansallispuistossa vallitsee.
Nyt nekin on tallennettu sielujen silmiin.
Matka jatkui kohti Las Vegasia ja i40 valtatiellä köröteltiin radion säestämänä lauleskellen, rekkoja ohitellen ja vaihtelevaa maisemaa ihmetellen. Välillä tietä oli edessä pitkänä suorana, niin kauas kuin taivaanrantaan näkyi ja välillä ympärillä oli vuoria ja tie mutkitteli ylös ja alas.
Auringonlaskua Hooverin padolla
Pitkälle päästiin jo Arizonan ja Nevadan rajalle, kun pysähdyttiin presidentti Hooverin mukaan nimetylle (vuonna 1931 valmistuneelle) padolle. Suuri betonipato keräsi myös paljon ihmisiä valokuvaamaan ja nauttimaan maisemista. Ei hullumpi bongauspäivä auringon alla kahdessa osavaltiossa. Las Vegasissa (jälleen kiitokset navigaattorille) löydettiin hotelliimme nopeasti.
Hotellimme on nimeltään Circus Circus ja kyllä, hotellissa on huvipuisto vuoristoratoineen... eikös se kuulu vakiokalusteena joka hotelliin ;) ?
Uni kuitenkin tulee nopeasti aikaisen herätyksen ja happirikkaan maisemapäivän jälkeen - Outlet-myymälät saavat odottaa huomiseen alepäivään :)
Hyvää yötä, tästäkin päivästä kiittäen.
Krista
