Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Ystävät ja yleisö eivät unohda Kari Tapiota

Tiistai-iltana menehtynyt iskelmälaulaja Kari Tapio jäi ystäviensä ja yleisön mieleen suurena laulajana. Kotonaan Espoossa kuollut Kari Tapio oli 65-vuotias. Suomalaisten tuntojen tulkki teki musiikillisen läpimurtonsa jo vuonna 1976 singlellään "Laula kanssain".

Kari Tapio kuoli tiistaina Espoossa 65-vuotiaana. Kari Tapion muusikkoura alkoi jo 60-luvulla, ja yli neljä vuosikymmentä kestänyt työ palkittiin muun muassa Iskelmä-Finlandialla.
Avaa Yle-sovelluksessa

Sanoittaja Vexi Salmi tuntee haikeutta Kari Tapion kuoltua. Salmi tunsi Kari Tapion 70-luvulta lähtien ja on kirjoittanut laulajan elämäkerran.

Vexi Salmi kehuu Kari Tapiota artistiksi, joka palveli yleisöään auliisti. Hän lauloi keikoilla paljon ja keskusteli paikalle tulleiden ihalijoidensa kanssa.

Toinen sinivalkoinen ääni, Katri Helena suree ystävänsä poismenoa.

- Jää iso aukko. Kari oli iso persoona. Voimakas oman tiensä kulkija, hänessä ei ollut mitään feikkiä, Katri Helena kuvailee ystäväänsä.

Suomalaisen iskelmämusiikin ystävät ovat ottaneet tiedon laulajan kuolemasta vastaan surullisina. Yleisö on kommenteissaan välittänyt myötätuntoaan vainajan omaisille. Monet ovat lämpimin sanoin kiittäneet laulajaa tämän urasta ja todenneet Kari Tapion laulujen jäävän elämään.

Myös Kari Tapion ystävää ja työtoveria Ilkka Vainiota lohduttaa ajatus siitä, että musiikkinsa myötä laulaja on edelleen läsnä.

– Kari teki hienon elämäntyön. Meillä oli vielä kovia suunnitelmia, Ilkka Vainio totesi Yleisradiolle.

Kari Tapio syntyi Suonenjoella 22. marraskuuta 1945. Oikealta nimeltään Kari Tapani Jalkanen aloitti laulajanuransa 1960-luvulla.

Sittemmin Kari Tapio kasvoi suomalaisen miehen tunteiden tulkiksi. "Myrskyn jälkeen" -iskelmän lisäksi suuria hittejä ovat olleet muun muassa "Olen suomalainen" ja "En pyydä paljon". Tapio sai Iskelmä-Finlandian vuonna 2003.

Radio Suomen musiikkipäällikkö Jorma Hietamäki sanoo Kari Tapion jättäneen lähtemättömän jäljen suomalaiseen kevyeen musiikkiin.

– Hänen musiikistaan kumpusi suomalaisuus, sen koko kirjo ja syvyys, Hietamäki kuvailee.

Suosittelemme sinulle