Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Taivaalta löytyi "timanttiplaneetta"

Brittiläis-yhdysvaltalainen tähtitieteilijäryhmä on löytänyt planeetan, joka koostuu hyvin suurelta osia hiilestä. Tämä voi merkitä, että planeetan ydin on pääasiassa timanttia. Havainnosta kertoo BBC.

Avaa Yle-sovelluksessa

Ajomiehen tähtikuviosta löydetty planeetta sijaitsee 1 200 valovuoden päässä maapallosta. Planeetta, joka tunnetaan tieteellisellä nimellä Wasp 12b, on näistä aurinkokuntamme ulkopuolelta löydetyistä ns. eksoplaneetoista ensimmäinen, jonka koostumuksessa on enemmän hiiltä kuin happea.

Wasp 12b on Jupiterin tavoin lähes kokonaan vetykaasua. Sillä on kuitenkin kiinteä ydin. Jos tutkijoiden havainnot pitävät paikkansa, planeetan maaperästä ja vuorista huomattava osa on timanttia, grafiittia ja muita hiiliyhdisteitä.

Vettä planeetalla ei ole. Planeetalla mahdollisesti oleva neste on siis tervamaista ainetta, jossa hiilen osuus on suuri.

Planeetan löytyminen on melkoinen tiedemiesten taidonnäyte. Nasan Spitzerin avaruusteleskoooppi havaitsi planeetan lähettämän lämpösäteilyn huolimatta siitä, että vieressä olevan tähden säteily on tuhansia kertoja voimakkaampaa. Säteilyä analysoimalla tutkijat ovat kyenneet saamaan tietoja planeetan koostumuksesta.

Suosittelemme sinulle