Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Lukeva yleisö on kirjailijan motivaation lähde

Vastasyntynyt Oulun kirjailijaseura on potkinut vain puolitoista kuukautta, silti toiminta on vilkasta ja tahtoa riittää. Kirjailija Pauliina Vanhatalo, Oulun kirjailijaseuran hallituksen puheenjohtaja, kertoo olevansa toiminnan alkumetreihin hyvin tyytyväinen. Kirjailijaseura on verkostoitunut hyvin kirjalliselle kentälle.

Kirjailijaseuran tapahtumissa pääsee tenttaamaan suosikkikirjailijoitaan.
Kirjailijaseuran tapahtumissa pääsee tenttaamaan suosikkikirjailijoitaan. Kuva: YLE / Liisa Louhela
Avaa Yle-sovelluksessa

Siinä missä lukija saa voimaa kirjoista, saa kirjailija voimaa yleisöltään. Kirjailijan tekee iloiseksi, kun hänen teoksiaan ostaa, tai ylipäänsä lukee.

- Kyllä lukeva yleisö on jokaiselle kirjailijalle semmoinen tärkeä motivaation lähde, kirjailija Pauliina Vanhatalo kertoo.

- Yksinäistä työtä, ja niitä päiviä joina ei välttämättä tapaa ketään, on ilman yleisöä aika vaikea jaksaa.

Vierailemalla kirjailijaseuran tilaisuuksissa, kuuntelemalla paikallisten kirjailijoiden esiintymisiä, kirjallisuuden ystävä parhaimmillaan sekä tukee paikallista kirjallisuutta, että motivoi kirjailijaa.

Värikäs jäsenistö toimii aktiivisesti

Kirjailijaseura pitää sisällään hyvin monenlaisia kirjailijoita. Vanhatalon näkemyksen mukaan kirjallisuuden lajit ovat mukavan tasapuolisesti edustettuina kirjailijaseuran jäsenistön intresseissä.

- Meillä on paljon kirjailijoita, kenttä on laaja. Lapsille kirjoitetaan, kirjoitetaan runoja, kirjoitetaan näytelmiä, sarjakuvia, romaaneja.

Oululaisen kirjallisuuden erityispiirteitä Vanhatalo ei lähde listaamaan tekijöiden värikkään kirjon vuoksi. Hän arvioi toisten kirjoittavan voimakkaasti paikallisista lähtökohdista, toisille paikallisuus ei taas ole niin olennaista. Monet ovat päätyneet Ouluun syystä tai toisesta, eivätkä näin ole syntyperäisiä oululaisia. Yhdistävä piirre lienee aktiivisuus.

- Meillä on pyörivät nettisivut, olemme esillä blogissa, uusien teosten iltaa vietettiin juuri ensimmäistä kertaa. Kirjamessuille on suunnitteilla ohjelmaa ja vaikutamme monissa erilaisissa työryhmissä, Vanhatalo kertaa.

Yhteiskunnallista pohdintaa, kirjoittamisen filosofiaa ja ihan sitä arkea

Oulun kirjailijaseura ylläpitää nettisivuja, joiden kautta lukija löytää myös aktiivisen ajatusriihen - vuoroblogin - jossa kukin kirjailija kertoo omasta arjestaan kahden viikon ajan. Vuoroblogin periaate ei kuormita yhtä kirjailijaa liikaa.

- Jokainen pitää blogia omalla tyylillään. Toiset ovat kantaaottavampia, toiset kertoo mitä kirjailijalle tänään kuuluu. Toiset painottavat enemmän kirjoittamisen filosofista puolta tai ihan sitä arkea.

Blogista lukija voi löytää ajatuksia niin kirjailijoiden menneistä, kuin tulevistakin projekteista, kirjailijoiden keskinäistä vuoropuhelua, ajatuksia ajankohtaisista aiheista tai vaikkapa runollista pohdintaa kirjoittamisvaiheen monisyisistä prosesseista.

Tarve synnytti seuran

Pariin vuosikymmeneen ei Oulussa ole ollut kirjailijaseuraa. Vanhatalo kokee että tarve kirjailijaseuralle ja yhteisölliselle toiminnalle on kytenyt pinnan alla.

- Minusta tarve on ollut suuri, ainakin päätellen siitä, kuinka innokkaasti kirjailijat ovat lähteneet mukaan. Tuntuu että kentällä on hyvin tilaa meidän kaltaisille toimijoille, Vanhatalo kertoo.

- Olisi hyvä että se näkyisi voimakkaammin Oulussa kuinka paljon meillä on näitä Pohjois-Pohjanmaalaisia tekijöitä.

Suosittelemme sinulle