Virkkunen vastasi eduskunnan torstaisella kyselytunnilla kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) asiaa koskeneeseen kysymykseen. Räsänen sanoi saaneensa yhteydenottoja siitä, että esimerkiksi Enkeli taivaan -virrestä tai jouluevankeliumista on paikoin luovuttu vetoamalla vuoden 2003 uskonnonvapauslakiin.
Virkkunen sanoi, että kristillinen perinne on tärkeä osa yhteiskuntaa ja myös joulunviettoa, eikä lailla ole ollut tarkoitus rajoittaa niitä myöskään kouluissa tai päiväkodeissa. Hän sanoi, että juhlista pitää kylläkin hyvissä ajoin tiedottaa vanhemmille, jotta he voivat ottaa kantaa omien lastensa osallistumiseen.
Virkkunen muistutti perustuslakivaliokunnan katsoneen, että esimerkiksi tietyt virret ovat osa suomalaista kulttuuriperintöä, joka kuuluu traditioihin ja vuodenkiertoon.
Räsäsen mukaan Virkkunen on sekoittanut vastauksessaan uskonnonharjoittamisen ja kristillisen kulttuuriperinteen. Räsänen sanoo, että uskonnonharjoittamisen kohdalla on varmistettava, etteivät lapset joutu harjoittamaan itselleen vierasta uskontoa. Hän katsoo, että sen sijaan esimerkiksi jouluvirsi joulujuhlassa lasketaan suomalaiseen kulttuuriperinteeseen kuuluvaksi, eikä siitä tarvitse pyytää kodeilta erikseen lupia.