Lumitykki jylisi ja rinnekone muokkasi kinoksia Kivikon keskeneräisessä Lumiparkissa, mutta se ei estänyt Suomen lumilautamaajoukkuetta testaamasta mäkeä. Harrastajat ovat kaivanneet lumilautailupaikkaa Helsinkiin kipeästi.
Maajoukkuessa laskeva Emilia Lindfors asui Vartiokylässä aloittaessaan lautailun.
– Nuorempana läheisen mäen puute oli vielä isompi ongelma. Jos ei ollut ajokorttia, niin oli vaikea päästä rinteeseen. Mutta tietenkin se nytkin helpottaa todella paljon ajallisesti, että rinne on lähempänä.
Lautailijoiden sinnikkyys pakotti kaupungin rakennuspuuhiin
Pääkaupunkiseudulla arvioidaan asuvan noin 15 000 lumilautailun harrastajaa. Oma mäki piti saada Paloheinään jo viime talvena, mutta homma kaatui silloin paikallisten asukkaiden vastustukseen.
Sinnikkäät snoukkaajat eivät kuitenkaan lannistuneet, kertoo Helsingin liikuntatoimen johtaja Anssi Rauramo.
– Lumilautailijat olivat niin aktiivisia, että elokuussa pyörsin päätökseni siitä, että ei ikinä tällaista rinnettä.
Helsinki on Rauramon mukaan viime vuosina pyrkinyt suosimaan Lumiparkin kaltaisia liikuntapaikkoja.
– Muutama vuosi sitten valmistui Eläintarhan puistoon skeittipuisto, joka myös on avoin kaikille, ja jossa voi harrastaa sellaisia lajeja, joille ei muuten ole olosuhteita Helsingissä.
Rinteeseen odotetaan rynnistystä
Lumiparkin rakentaminen oli kaupungille lopulta noin puolen miljoonan euron urakka.
Mäen kunnostuksessa on käytetty hyväksi muualla ongelmaksi asti riittänyttä lunta, kertoo parkin toimintaa pyörittävän Image Matchin toimitusjohtaja Mikko Lähdeoja.
– Kaupunki on tuonut tänne lunta muun muassa Oulunkylästä ja nyt viimeiset päivät olemme saaneet Lumiparkin käyttöön tosi kiitettävästi sitä lunta, jota taivaalta on tullut.
Puolen metrin paksuinen luonnollinen lumikerros rinteessä painui ensimmäisessä käsittelyssä kymmeneen senttiin. Kovaa, pakattua lunta tarvitaan ainakin parikymmentä senttiä lisää, jotta rinteessä lasketaan vielä maaliskuussakin.
Hissi käynnistyy virallisesti 29. päivä joulukuuta, ja mäkeen pääsee päiväksi kympillä. Hintaa on Rauramon mukaan pidetty kohtuullisena.
– Juuri äsken keskustelin lumilautailijoiden kanssa, ja he olivat sitä mieltä, että kun hissin kapasiteetti on 1 100 henkeä tunnissa, niin se ei tule riittämään.
Lumiparkkia kehitetään lautailijoiden toiveiden mukaan
Lumilautaliitto järjestää Kivikossa temppukouluja ala- ja yläkouluikäisille ja paikalliset seurat pitävät parkissa valmennuksia.
Emilia Lindfors uskoo, että nuorten ja aloittelijoiden on helppo tulla Kivikkoon.
– Kun tämä on lähempänä, ei tarvitse lähteä niin kauas. Ja täältä kuitenkin löytyy kaikkea, on hyppyreitä ja reilejä ja jopa pieni half pipe.
Ensimmäisen talven aikana kerätään palautetta parkin kehittämiseksi. Kehitysideoita voi jättää liikuntaviraston nettisivuille tai Lumiparkin facebook-sivuille.