Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 12 vuotta vanha

Personal trainer on haluttu ammatti

Personal trainereiden eli omavalmentajien koulutus on yhä suositumpaa. Tämä johtuu palveluiden yhä kasvavasta kysynnästä. Valmentajien koulutus on kuitenkin kirjavaa.

Yhä useampi harjoittelee omavalmentajan eli personal trainerin avustuksella. Tapani Määttä ohjaa asiakasta Killerin liikuntakeskuksessa. Kuva: Yle Keski-Suomi
Avaa Yle-sovelluksessa

Personal trainereiden koulutus on kasvussa. Syynä tähän on liikunnan harrastajien lisääntynyt innostus palkata omavalmentaja treenauksen tueksi.

Keski-Suomessa koulutetaan vuosittain noin 30 omavalmentajaa ja kurssit täyttyvät, vaikka yhdeksän kuukauden koulutuksesta joutuu maksamaan yli 3000 euroa, kertoo personal trainer -kouluttaja Tapani Määttä Trainer4you -yrityksestä.

- Ei hinta mielestäni ole kova, jos ottaa huomioon että siitä saa itselleen ammatin. Mutta asiaa kannattaa tietenkin pohtia tarkasti etteivät rahat mene hukkaan: opiskelu vaatii sitoutumista ja motivaatiota, muistuttaa Määttä.

Yksityisellä puolella personal trainer -koulutukseen voi hakeutua aktiivinen liikunnan harrastaja eli alan pohjakoulutusta ei vaadita. Osa urheiluopistoista tarjoaa omavalmentajakoulutusta ammattiopintojen osana ja ovat pohjakoulutuksen kannalla. Esimerkiksi koulutuskeskuksen johtaja Atte Hotti Kuortaneen urheiluopistosta korostaa pohjakoulutuksen merkitystä.

- Vaikkapa hierojan, liikunnanohjaajan, liikuntaneuvojan, fysioterapeutin tai liikunnanopettajan tutkinto on erinomainen pohjakoulutus. Henkilökohtaisen ohjauksen syventäminen tulee sitten enemmän esille täällä personal trainer-koulutuksessa, sanoo Hotti.

Personal trainerin nimike ei ole suojattu, joten palvelua ostaessaan asiakkaan kannattaa aina varmistaa valmentajan koulutustausta laadukkaan ohjauksen saamiseksi.

Suosittelemme