Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Kymmenottelu alkoi huipputasaisena Espoossa

Espoon Kalevan kisojen toisena kilpailupäivänä kymmenottelijat on päästetty irti. Kahden ensimmäisen lajin jälkeen tilanne on äärimmäisen tasainen, sillä yhdeksän ensimmäistä kilpailijaa on 65 pisteen sisällä, ja johtopaikkakin on jaettu.

Avaa Yle-sovelluksessa

Teksti-TV seuraa aamupäivän kilpailuja

Kahden lajin jälkeen kärkipaikkaa pitävät hallussaan 1 567 pistettä keränneet Tero Ojala ja Lassi Raunio. Lohtajan Veikkoja edustava Ojala juoksi satasen aikaan 11,53 ja kuittasi pituudesta lajivoiton hypättyään Miikka Kelon ohella ainoana yli seitsemän metriä (703).

Göteborgin EM-kisoissa vuonna 2006 19:nneksi otellut Raunio oli 100 metrillä toiseksi nopein heti Jaakko Erkinheimon jälkeen kipitettyään 11,23. Pituudessa Tampereen Pyrinnön mies ponkaisi 676.

Satasen lajivoiton hyvällä ajalla 11,16 kirjauttanut Erkinheimo joutui todelliseen luonnetestiin pituudessa astuttuaan kaksi ensimmäistä hyppyä yli. Kolmannellaan Lahden Ahkeran mies sai kuin saikin tuloksen (664), ja hän on kahden lajin jälkeen neljäntenä - kuitenkin vain 13 pistettä kärkikaksikosta jääneenä.

Pekingin olympiakisoissa Suomea edustanut Mikko Halvari on aloittanut kauden ensimmäisen ottelunsa hieman nihkeästi mutta hän on silti vain 49 pistettä Ojalaa ja Rauniota perässä.

Kilpailun ulkopuolella kisaava Saudi-Arabian Mohamed Ridha Al-Matroud on pesi koko suomalaisporukan pituudessa, eikä hävinnyt satasellakaan kuin Erkinheimolle. Saudi on kerännyt kahdesta lajista 1 645 pistettä. Suomen mestaruutta puolustava Jaakko Ojaniemi on sivussa Kalevan kisoista vammojen vuoksi.

Suosittelemme sinulle