Olen aina rakastanut arvoja testaavia ajatusleikkejä: kenet pudottaisit pois uppoavasta veneestä pakon edessä? Pelastaisitko ennemmin kaikki Picasson teokset vai yhden sinulle tuntemattoman ihmisen? Ajaisitko mieluummin koiran vai kissan päälle? Tällaisen kutkuttavan (joskin moneen kertaan kuullun) kysymyksen esittää myös The Box: tappaisitko itsellesi tuntemattoman ihmisen jos saisit miljoonan?
The Box lähtee lupaavasti liikkeelle ihmisen moraalia ja arvoja käsittelevänä elokuvana. 1970-luvulle sijoittuvassa tarinassa opettaja Norma Lewis (Cameron Diaz) kertoo oppilailleen Jean-Paul Sartren filosofiasta: ihmisellä on vapaus ja vastuu. Arvojen luominen on ihmisen tehtävä, ei jonkin ulkopuolisen voiman. Helvetti on muut ihmiset. Lewisin pariskunta käy katsomassa Sartren näytelmän Suljetut ovet teatterissa. Ja sitten Norma joutuu kasvotusten oman moraalikäsityksensä ja arvojensa kanssa: voisiko hän painaa nappulaa, jonka seurauksena hän rikastuu mutta joku kuolee?
Kiinnostava alkuasetelma lässähtää valitettavasti tyhjänpäiväiseksi scifistelyksi. Sen sijaan, että elokuvassa (ja alkuperäistarinassa) olisi luotettu yksinkertaisen idean kantavuuteen, mukaan onkin tuotu avaruuden olioita ja muita ylempiä voimia. Ja minä kun olisin halunnut tietää mitä vaikutuksia Lewisien ratkaisulla olisi heidän elämäänsä ja ajatuksiinsa itsestään, ilman ylimääräistä sälää.
Ihastuttava Cameron Diaz hoitaa roolinsa luontevasti, sen sijaan hänen miestään Arthuria esittävä James Marsden jättää minut kylmäksi. Ohjaaja Richard Kellyn elokuva Donnie Darko vuodelta 2001 käytti mystisiä aineksiaan huomattavasti The Boxia omaperäisemmin.
Satu Linnapuomi
James Marsden ja Cameron Diaz esittävät 1970-luvulle tarinansa sijoittavassa The Boxissa avioparia, joka joutuu erikoisen moraalisen ongelman eteen. Tuntematon mies lahjoittaa heille laatikon, jossa olevaa nappia painamalla he saavat miljoona dollaria, mutta samalla aiheuttavat heille tuntemattoman ihmisen kuoleman.
Richard Kellyn ohjaama elokuva pohjautuu Richard Mathesonin novelliin, joka jo 1980-luvulla sovitettiin episodiksi tv-sarjaan Hämärän rajamailla. Pitkää elokuvaa varten Kelly on laventanut suppeata novellia melkoisesti – ja muuttanut sen samalla tolkuttomaksi sekasotkuksi.
Kohtuullisen kiinnostavasti alkava elokuva muuttuu edetessään yhä omituisemmaksi ja sekavammaksi, mutta täysin vailla sitä intensiteettiä ja runollista johdonmukaisuutta, joka leimaa vaikkapa David Lynchin omalaatuisimpiakin elokuvia. Aika pitkälle The Boxia jaksaa katsoa vain siksi, että sen tarina herättää niin monenlaisia kysymyksiä. Mutta kun lopulta käy selväksi, ettei niihin ole tarkoituskaan tarjota vastauksia, katsoja tuntee itsensä petetyksi.
Tarmo Poussu