Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Kolumbia teki Maradonalle ison palveluksen

Kolumbia teki Argentiinan jalkapallomaajoukkueelle ison palveluksen Etelä-Amerikan MM-karsinnassa voittamalla kotonaan Ecuadorin 2-0. Voitolla Ecuador olisi pudottanut myöhemmin yöllä Brasilian kotonaan kohtaavan Argentiinan suoralta MM-paikalta.

Avaa Yle-sovelluksessa

Helpolla voitto ei tullut, sillä kuparinen rikkoutui vasta 81. minuutilla Jackson Martinezin maalilla. Teofilo Gutierrez varmisti lisäajalla Kolumbialle 2-0-voiton, joka nosti maan tasapisteisiin Ecuadorin kanssa 20 pisteeseen.

Diego Maradonan valmennuksessa yllättävän paljon kompuroineella Argentiinalla on kasassa 22 pistettä ja vielä ottelu rästissä. Argentiina kohtaa kuitenkin itsensä Brasilian, joten ilmaisia pisteitä ei toden totta ole tarjolla. Ecuadorin tappio antaa kuitenkin neljännellä, viimeisellä suoraan MM-paikkaan oikeuttavalla sijoituksella olevalle Argentiinalle vähän hengitystilaa.

Myös jumbosijaa pitävä Peru teki Argentiinalle palveluksen kaatamalla Uruguayn 1-0. Uruguay jäi 18 pisteeseen, joten sen MM-toiveet kärsivät jättikolauksen.

Afrikan MM-karsintojen E-lohkossa Norsunluurannikko kaatoi kaksi maalia viimeistelleen Didier Drogban johdolla Burkina Fason kotonaan 5-0 ja varmisti käytännössä MM-paikkansa. Sen etumatka Burkina Fasoon on kuusi pistettä kaksi kierrosta ennen loppua ja se tarvitsee enää pisteen Guinea- ja Malawi-otteluistaan paikan varmistamiseen.

Suosittelemme