Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 13 vuotta vanha

Komarovin röyhkeys palkittiin - Suomi johtaa

Suomen jääkiekkomaajoukkue pelaa parhaillaan Venäjää vastaan Moskovan EHT-turnauksessa. Avauserän jälkeen tilanne on 1-0 Juha-Pekka Hytösen lyötyä Leo Komarovin mainiosta esityöstä Suomen johtoon erän alkupuolella.

Avaa Yle-sovelluksessa

Suomi sai otteluun hyvän lähdön, kun Venäjän tähtipakki Ilja Nikulin otti heti ensimmäisellä minuutilla jäähyn. Ylivoimaa ei pystytty hyödyntämään maalin muodossa, mutta ajassa 3.55 Leo Komarov karvasi kiekon maalin takana maalivahti Georgi Gelashvililtä ja syötti sen Juha-Pekka Hytöselle, joka löi kiekon tyhjään maaliin, ja Suomi johti 1-0.

Venäjä sai otetta itselleen vasta, kun Petri Kontiola otti turhan koukkaamisjäähyn vajaan seitsemän minuutin kohdalla. Suomen alivoima kuitenkin toimi moitteettomasti, eikä Venäjä päässyt huippupaikoille. Viktor Kozlovin laukauksen Teemu Lassila Suomen maalilla torjui.

Kun molemmat saivat jäähynsä tapettua, nähtiin vauhdikasta jääkiekkoa. Suomella oli kaksi hyvää paikkaa erän puolenvälin jälkeen, mutta Jarkko Immonen sen paremmin kuin Antti Pihlströmkään ei onnistunut maalinteossa.

Venäjän Ak Bars Kazan -ketju petasi 14 minuutin kohdalla täysin vapaan maalipaikan Aleksei Terestshekolle, mutta ketjun sentteri suti Aleksei Morozovin huikeasta syötöstä kiekon yli Lassilan maalin. Ketjun kolmas lenkki on Danis Zaripov.

Erän lopulla Mikko Kuukan jäähy asetti Suomen vielä alivoimalla, mutta Ville Peltosen johtama alivoimamiehitys pelasi moitteettomasti. Kun Aleksander Radulov ei onnistunut puolittaisesta läpiajostaankaan, Suomi lähti ensimmäiselle erätauolle 1-0-johdossa.

Venäjä - Suomi tilanne 20 min 0-1

0-1 03.55 Hytönen (Komarov)

Suosittelemme