Valtioneuvoston Yleisradiolta tilaamassa Laulu Suomelle -draamassa Aleksanteri I palaa autenttiselle näyttämölle avaamaan Porvoon valtiopäivät ja vahvistamaan sodan aikana syntyneet ratkaisut. Näin nähdään, miten huipentui tapahtumaketju, jossa Suomi irrotettiin Ruotsista Venäjän keisarikunnan autonomiseksi osaksi.
Juhladraama taltioidaan ja esitetään YLEn TV 1:ssä samana iltana maaliskuun 28. päivänä. Näytelmän alkutekstin on kirjoittanut emeritusprofessori Heikki Ylikangas ja siitä muokannut ja näyttämölle ohjannut Tiina Puumalainen.
Tilaisuudessa järjestetään myös muita juhlallisuuksia.
Juhlavuotta muistetaan myös Ruotsissa. Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö osallistuu huomenna muun muassa varapuhemiesten kanssa Merkkivuosi 1809 -tapahtumiin Ruotsin eduskunnassa. Avajaisjuhlassa puhuvat Niinistön lisäksi Ruotsin eduskunnan puhemies sekä kummankin maan pääministerit.
Suomen eduskunnassa järjestetään toukokuussa juhlaseminaari, johon osallistuu kotimaisten edustajien lisäksi myös Ruotsin valtiopäivien väkeä.
Merkkivuoden sivusto ja lista tapahtumista löytyvät internetistä osoitteesta www.1809.fi