Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Tina Turnerin toinen konsertti varmistui

Tina Turner tekee huhtikuussa Helsingissä kaksi keikkaa. Lisäkonsertin järjestäminen varmistui tänään, kun aamulla myyntiin tulleen ensimmäisen keikan lippujen kysyntä on ollut niin suurta. Turner esiintyy Hartwall Areenalla huhtikuun 23. ja 24. päivä.

Avaa Yle-sovelluksessa

Tina Turnerin organisaatio on toiminut samalla tavalla muissakin kiertuekaupungeissa. Esimerkiksi Belgian Antwerpenissa myytiin tällä viikolla jo viides konsertti hetkessä loppuun. Myös Tukholman ensimmäinen konsertti on myynyt torstaina loppuun ja äsken julkistettu toinen keikka menee myyntiin maanantaina.

Suomessa Tina Turner edellisen kerran vuoden 2000 Twenty Four Seven -maailmankiertueella.

Suosittelemme