Vuonna 2007 voimaan astunut laki avaa Kreikan 15 000 kilometriä pitkän rannikon lähes kokonaan laitesukeltajille. Poikkeuksena on vain sadan kilometrin pätkä, jossa tiedetään olevan arkeologisia aarteita.
Arkeologit kuitenkin uskovat, että itäisen Välimeren pohjassa lojuu satoja laivanhylkyjä, jotka saattavat sisältää arvokkaita aarteita. Muun muassa meriarkeologi Harry Tzalas uskoo, että kyseisellä alueella arkeologian tulevaisuus on merellä.
Hän pitää uutta lakia hyvin vaarallisena, sillä se avaa tien sellaisten antiikkiesineiden ryöstämiseen merenpohjasta, joiden olemassaolosta ei edes tiedetä.
Kreikan arkeologien liitto ja kaksi ympäristöjärjestöä ovat vedonneet lain kumoamisen puolesta.
Jotkut kreikkalaiset matkanjärjestäjät sen sijaan houkuttelevat turisteja mainostamalla sukeltamista juuri mahdollisuutena aarteenetsintään.
Kulttuuriministeriön muinaisesineiden osaston johtaja Katerina Dellaporta toteaa, että vaikka turismi onkin hyväksi, myös muinaisesineitä on suojeltava.
Meren pohja aarreaitta
Esimerkiksi Kreikan arkeologisen museon pronssipatsaista monet on löydetty meren pohjasta. Maalla olleet patsaat on usein tuhottu tai sulatettu aseiksi tai rahoiksi.
Kreikka tarjoaa muinaismuistoista merkittäviä palkkioita, jotteivät ne joutuisi yksityisiin käsiin. Esimerkiki naisen torsoa esittävän patsaan vuonna 2005 löytäneelle kalastajalle maksettiin 440 000 euroa.
Sukeltajat voivat pilata arkeologiset tutkimukset paitsi ryöstämällä aarteita myös ottamalla mukaansa arkipäiväisiä esineitä, jotka antavat tietoa aikakauden elämästä. Syvemmillä merialueilla laivanhylkyjä uhkaa troolikalastus.
Arkeologit tietävät monia merelle kadonneita aarteita. Esimerkiksi New Yorkin Metropolitanin taidemuseon perustajiin kuuluneen Luigi Palma di Cesnolan kokoelmasta katosi noin 5 000 esinettä haaksirikossa Välimerellä 1870-luvulla. Myös moni jo löydetty hylky on tutkimatta rahan puutteen vuoksi.