Rokote on kehitetty muuntelemalla geneettisesti isorokon vastaista rokotetta. Muuntelun ansiosta rokote vaikuttaa nopeammin kuin muut lintuinfluenssaa vastaan tähän mennessä kehitetyt lääkkeet.
- Yksi annos rokotetta antaa nopeasti suojaavan immuniteetin, kertovat Hongkongin yliopiston tutkijat tiedotteessaan.
Uuden rokotteen etuina ovat myös halpuus ja helppous valmistaa sitä.
Tutkijoiden mukaan H5-pandemian uhatessa mahdollinen rokote pitää tuottaa hyvin nopeasti. Silloin vahvan ja nopean immuniteetin tuova suoja jo yhdellä rokotuskerralla on etu.
Tutkijat muistuttavat, että uutta rokotetta on helppo tuottaa, sillä se ei vaadi monimutkaisia tuotantovälineitä. Lisäksi sen tuottaminen on halpaa, joten rokotetta voidaan valmistaa nopeasti myös köyhissä maissa.
Maailman ensimmäinen lintuinfluenssatapaus paljastui Hongkongissa vuonna 1997. Silloin tautiin kuoli kuusi ihmistä. Vuoden 2003 jälkeen tauti on vaatinut maailmanlaajuisesti noin 250 uhria.