Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Helsingin veden rakeistamon toimitus myöhässä

Helsingin Veden tilaama Metsäpirtin rakeistamolaitos myöhästyy yli puoli vuotta. Saksalaisen laitetoimittajan piti saada rakeistamo valmiiksi jo viime kesänä.

Avaa Yle-sovelluksessa

Nyt laitetoimittaja lupaa aloittaa laitoksen koeajot ensi viikon maanantaina.

Helsingin Vesi on alkanut periä toimittajalta myöhästymissakkoa, vaikka viivästymisestä ei toistaiseksi ole aiheutunut taloudellisia menetyksiä.

Sipoon Metsäpirttiin rakennettu laitos tuottaa valmistuttuaan sekä polttoaineeksi että lannoitteeksi kelpaavia rakeita.

Viikinmäen jätevedenpuhdistamossa syntyvä bioliete jatkojalostetaan Sipoossa, Metsäpirtin kompostointikentällä.

Liete höyrykäsitellään ja siihen sekoitetaan turvetta ja hiekkaa sekä kivennäismaalajeja ja ravinteita tarpeen mukaan.

Seosta kompostoidaan tämän jälkeen puolesta vuodesta vuoteen. Lopuksi massa seulotaan ja ravinteikas kompostimulta on valmista käytettäväksi viherrakennuksessa.

Suosittelemme