Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 14 vuotta vanha

Ulkomaisten verkkokauppojen suosio tuplaantui

Suomalaiset asioivat yhä enemmän ulkomaisissa verkkokaupoissa. Itellan tekemän tutkimuksen mukaan ostosten määrä kaksinkertaistui viime vuonna. Verkon tavarakaupasta vajaa neljännes tehdään tällä hetkellä ulkomailta.

Postipaketteja Itellan logistiikkakeskuksessa Vantaalla.
Kuva: YLE
Avaa Yle-sovelluksessa

Ulkomaisten verkkokauppojen suosion raju kasvu yllätti tutkijat. Samoin yllätyksenä tuli se, että niissä asioivat samat ihmiset kuin kotimaisissakin kaupoissa. Ulkomaiset verkkokaupat ovat yhä enemmän koko kansan ostospaikkoja, kertoo Itellan etäkaupan johtaja Kirsi Paakkari.

- Tuloilla on ehkä jonkinlainen merkitys, ehkä kaupunkilaiset ostaa pikkasen enemmän, ehkä akateeminen tausta pikkasen tuo lisää. Tällaiset erot ovat kuitenkin todella pieniä. Voidaan enemmänkin todeta, että se on aivan tavallinen kuluttaja joka sieltä ulkomailta ostaa.

Haaste kotimaisille

Internetissä ostosten tekeminen toiselta puolelta maapalloa ei periaatteessa vie enempää aikaa kuin niiden tekeminen kotimaassa tai kotikaupungissa. Kotimaisten verkkokauppiaiden edunvalvontajärjestössä myönnetään, että tämä aiheuttaa haasteita. Tutkimus- ja markkinointijohtaja Teemu Ylikoski Asiakkuusmarkkinointiliitosta ei silti vielä huolestu liiaksi.

- Verkkokaupassa on paljon merkitystä sillä, että minkälaisen turvan kauppa lupaa tälle asiakkaalle ja suomalainen kuluttajansuoja ja kotimainen palautusoikeus on siinä suhteessa erittäin hyviä.

Myös Paakkarin mukaan kotimaisilla kauppiailla on paljon annettavaa internetissä.

- Itse uskon, että panostamalla juuri tähän luotettavuuteen ja hyvään asiakaspalveluun suomalaisilla verkkokauppiailla on erittäin hyvät mahdollisuudet pärjätä tässä kisassa, mutta toki se vaatii paljon työtä, hän toteaa.

Netissäkin halutaan palvelua

Itellan tutkimuksessa yhdeksi merkittäväksi tekijäksi verkkokauppaa valitessa nousi nimenomaan palvelu. Vaikka nettiostoksilla on totuttu itsepalveluun, haluavat asiakkaat apuun oikean ihmisen kysymysten yllättäessä. Suurimpina esteinä kotimaisesta liikkeestä ostamiseen pidettiin korkeita hintoja ja sitä, ettei tuotteita pääse kokeilemaan.

Nettiä käytetään myös yhä enemmän perinteisen kaupoissa asioimisen tukena. Joka viides suomalainen hakee netistä tietoa ja vertailee siellä hintoja ennen kuin lähtee paikan päälle myymälään.

- Myös tässä ryhmässä on kauppiailla paljon ostovoimaista potentiaalia, kunhan he löytävät oikeat keinot kuluttajien luottamuksen voittamiseksi, Paakkari muistuttaa.

Itellan tutkimusta varten haastateltiin 1 500 suomalaista viime vuoden lopulla.

Suosittelemme sinulle