Oppositio on kehottanut kansalaisia boikotoimaan kansanäänestystä, jolla on tarkoitus kumota presidentin virkakausien rajoittaminen kahteen peräkkäiseen kauteen. Opposition mukaan äänestyksessä esitetään myös tiedotusvälineiden toiminnan rajoittamista.
Alijevin perhe on hallinnut maata jo 30 vuotta. Ilham Alijevin isä Heidar oli Azerbaidzhanin kommunistijohtaja Neuvostoliiton vallan aikana sekä presidentti Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen.
Ilham Alijev, 47, on ollut presidenttinä vuodesta 2003. Hänet valittiin murskavoitolla uudelle viisivuotiskaudelle viime lokakuun vaaleissa, joita eurooppalaiset vaalitarkkailijat pitivät epädemokraattisina. Nykyinen presidenttikausi kestää vuoteen 2013.
Kaspianmeren länsirannalla sijaitsevalla Azerbaidzhanilla on rikkaat öljyvarat, jotka kiinnostavat länsivaltoja. Maan bruttokansantuote on viime vuosina kasvanut jopa yli 30 prosenttia vuodessa. Maailmanpankki luokitteli syksyllä Azerbaidzhanin maailman menestyksekkäimpien talousuudistajien joukkoon. Viime aikoina öljyn hinnan lasku on kuitenkin heikentänyt maan talouden näkymiä.
Azerbaidzhanin öljyteollisuudella on jo pitkä historia. Öljybisneksessä olivat mukana jo 1800-luvun lopulla myös ruotsalaiset Nobelin veljekset, joista Alfred Nobel myöhemmin nousi kuuluisimmaksi.
Iranin pohjoispuolella sijaitsevassa Azerbaidzhanissa on Yhdysvaltain sotilastukikohta.