Radio-dj John Peel kuollut Legendaarinen radio-dj John Peel on kuollut. 65-vuotias Peel kuoli sydänkohtaukseen ollessaan lomamatkalla Perussa. John Peelin radioura kesti yli 40 vuotta ja hän oli BBC:n Radio 1 -kanavalla pisimpään työskennellyt dj. John Peel teki säännöllisesti radio-ohjelmia myös Yleisradioon. Vuodesta 1987 lähtien hänen ohjelmiaan kuultiin mm. Rockradiossa, Radiomafiassa ja YleX:ssä aina viime vuoden loppuun saakka. TSOOL Tavastialla kahdesti The Soundtrack Of Our Livesin joulukuulle varmistunut konsertti on lähes täynnä. Sen vuoksi ruotsalaisyhtye on päättänyt toteuttaa toisenkin esiintymisen Tavastialla seuraavana iltana, tiistaina 14.12. Liput tähänkin keikkaan ovat jo myynnissä Tiketissä. Ennen pääesiintyjä lavalle nousee molempina iltoina Sister Flo. Viihdealan loppukiri USA:n vaaleihin Yhdysvaltalaiset viihdealan ammattilaiset ovat ottaneet loppukirin reilun viikon päästä järjestettävien presidenttivaalien äänestyskampanjoinnissa. P. Diddy vie Citizen Change aloitteensa kolmen päivän kiertueelle, joka vierailee mm. Detroitissa, Philadelphiassa ja Miamissa. Russell Simmonsin hip hop-tiimin Vote Get Out the Vote-bussikiertue on parhaillaan käynnissä. Matkan aikana jaetaan yli 40 000 kopiota Wake Up Everybody-kokoelmalevyä. Nimikkoraidalla esiintyvät mm. Missy Elliott, Mary J. Blige ja näyttelijä Jamie Foxx. Muilla albumin biiseillä kuullaan myös mm. Eric Claptonia ja Yoko Onoa. Marraskuun 1. päivänä järjestetään New Yorkissa myös show, jota juontavat Uma Thurman ja entinen senaattori Bob Kerrey. PinkTV aloitti Ranskassa Ranskassa on aloittanut toimintansa ensimmäinen valtakunnallinen homoille ja lesboille suunnattu televisiokanava. Uusi PinkTV lanseerattiin eilen Pariisissa juhlalla, johon osallistui 2 500 ihmistä. Ranskan kulttuuriministeri toivoi, että uuden kanavan myötä ihmiset voivat elää vapaammin ja kunnioittaa toisiaan. PinkTV:n ohjelmisto käsittelee homoja sekä valtaväestöä kiinnostavia aiheita. Ohjelmina on mm. dokumentteja esim. aidsista sekä keskusteluja homofobiasta ja homojen olemisesta vanhempina. Kanavan katsominen maksaa 9 euroa kuukaudessa ja PinkTV uskoo saavansa 180 000 vakituista katsojaa kahden vuoden aikana. Ensimmäinen suomalaispeli PS2:lle Ensi kuussa julkaistaan ensimmäinen suomalainen Playstation 2 -laitteelle tarkoitettu peli. FlatOut-nimisessä pelissä yhdistyvät romuralli ja kilpa-ajo, ja sitä voi pelata myös Xboxilla ja PC:llä. FlatOutin ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa dynaamiset radat, jotka elävät kilpailijoiden törmäyksien ja tekojen seurausten mukaisesti. Suomalaisuus kuuluu pelin ääniraidoilla, sillä mukana on mm. musiikkia LAB-, Amplifire- ja Full Diesel -yhtyeiltä. FlatOutin on kehittänyt helsinkiläinen Bugbear Entertainment Oy. Pelin uskotaan myyvän satojatuhansia kappaleita Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Elvis eniten tienaava kuollut julkkis Elvis Presley on eniten tienaava kuollut julkisuudenhenkilö. Yhdysvaltalaisen taloussivusto Forbes.comin tekemän listan kärkeen yltänyt Presley tienaa edelleen reilut 31 miljoonaa euroa vuodessa. Toisena listalla on Tenavat-sarjakuvan luoja Charles Schulz, jonka vuositulot ovat yli 27 miljoonaa euroa. Kolmanneksi eniten tienaa Taru sormusten herrasta -tarinoiden kirjoittaja J.R.R. Tolkien vajaan 18 miljoonan euron vuosituloilla. Muita listalla päässeitä olivat mm. John Lennon, Marilyn Monroe, George Harrison, Bob Marley, Jimi Hendrix ja Freddie Mercury. Radio Music Awardsit jaettu Las Vegasissa jaettiin eilen Yhdysvaltojen Radio Music Award 2004-palkinnot. Usher ja Linkin Park voittivat molemmat kaksi palkintoa. Usher voitti sekä vuoden hip hop artistin- että vuoden hip hop kappaleen-palkinnot. Linkin Park voitti vuoden vaihtoehto-rock kappaleen-palkinnon ja vuoden rock artistin-palkinnon. Sarjojen ehdokkaat oli valittu maan radioiden soittolistojen perusteilla. Radio- ja musiikkijohtajat ympäri maata valitsivat voittajat. Showssa esiintyivät mm. Destiny's Child, Elton John ja Alanis Morisette. Sony haastaa Applen iPodin Sony on tuonut markkinoille ensimmäiset digitaaliset Walkman -nimeä kantavat MP3-soittimet. Uudet MP3 Walkmanit on suunnattu käyttäjille, jotka haluavat säilyttää suuren osan musiikkikokoelmistaan taskukokoisessa laitteessa. Soittimiin mahtuu 46 cd-levyllistä musiikkia ja niiden akut kestävät 70 tuntia. Sonyn tarkoituksena on haastaa markkinoita johtavan Applen iPod-soittimet. MP3 Walkmaneita myydään ainoastaan Euroopassa. Konserttimellakka Kiinassa
Kymmeniä ihmisiä loukkaantui maanantaina hongkongilaisen pop-idoli Andy Laun konsertissa Kiinassa. Mellakka puhkesi, kun 50 000 fania ei mahtunut konserttisaliin, jossa Lau esiintyi. Ulkopuolelle jääneet fanit suuttuivat, kun heidän edessään olevat lasiovet suljettiin ja he syöksyivät väkivalloin sisään saliin. Jotkut saivat viiltoja lasin siruista ja osa tallaantui rynnäkössä muiden jalkoihin. Rynnäkköpoliisi keskeytti konsertin.