- Olen ollut mukana alusta asti, varmaankin koska olin aiemmin juontanut Levyraatia 17 vuotta, Virtanen arvelee. - Runoraatia piti tehdä vain pari ohjelmaa, mutta palautetta tuli niin paljon, että ohjelmaa on jatkettu. Ihmiset tulevat yhä puhumaan minulle kaupoissa, että se on hieno ohjelma. Kerran kuussa tulevassa Runoraadissa istutetaan kolme vierasta ja Virtanen katsomaan videoita, joilla runoilijat esittävät tekstejään. Jokaisen esityksen jälkeen raatilaiset ruotivat runoa ja antavat sille pisteitä. Tarkoitus on, että runoista voi puhua myös tuntematta runoteorioita, ihan tavallisen järjenjuoksun avulla ja oman tunnekokemuksensa pohjalta. Samalla tallennetaan nykykulttuuria Ylen arkistoihin. Runoraadin idea on Minna Joenniemen, joka myös juontaa ohjelmaa. Ensimmäinen Runoraati esitettiin vuonna 2000 Valopilkku-ohjelman osana. Sen jälkeen ohjelma on muuttunut vain vähän, Joenniemi kertoo. - Olemme muun muassa saaneet lisää aikaa ja uusinnan. Lisäksi raatilaiset saavat nykyään runot muutama päivä etukäteen, kun alun perin tekstit sai eteensä vasta ohjelman nauhoituksessa. Runojen kirjoittajia raatilaisille ei kuitenkaan paljasteta etukäteen. Runoutta vankilassa, jäänmurtajalla, kotona tai taksissa Runoraadin toimitus valitsee ohjelmassa esiintyvät runoilijat lukemalla ahkerasti uutta tuotantoa. Joenniemi sanoo haluavansa näkyviin näkyviin koko suomalaisen runomaun kirjon. Lisäksi hänelle on arvokasta, että eri runoilija- ja runonlukijasukupolvet kohtaavat toisensa. Useimmat pyydetyt runoilijat suostuvat mukaan. - Suomalaiset runoilijat ovat huumorintajuisia ja suhteellisuudentajuisia, joten suurin osa heistä on lähtenyt uteliaalla asenteella mukaan, sanoo juontaja. Runoraatiin pyydetty kirjoittaja valitsee haluamansa runon tuoreesta kokoelmastaan itse. Runoilijat saavat myös päättää, missä he runonsa esittävät. - He ovat seikkailleet esimerkiksi jäänmurtajilla, viemärissä, kirkossa, suurkeittiössä ja ruotsinlaivan leikkihuoneessa. Tarkoituksena on, että runoilijat näkyvät keskellä suomalaista arkea, Joenniemi selittää. - Ensimmäisessä Runoraadissa Ilpo Tiihonen halusi lukea hamstereiden kiimasta kertovan runonsa vallan kabinetissa, joten veimme hänet teollisuuden ja työnantajien keskusliiton hallituksen kabinettiin. Turkistarhajan tytär Marjo Iso-Pahkala taas esitti runonsa kauniiksi jäätyneellä jätevuorella. Jo ensimmäisessä Runoraadissa näkyi Joenniemen tavoite saadaan raatiin monenlaisia ihmisiä. - Dramaturgi Riikka Ala-Harja antoi ankaria pisteitä ja kiukutteli runouden kliseille. Rap-artisti Iso H edusti nuorta näkökulmaa ja piti pintansa Tapani Länsiön ja Jukka Virtasen tehdessä kiusaa. Ja Virtasessa ruumiillistui toiveeni löytää raatiin yllättäviä ihmisiä, joilla on suhde runouteen. Suomalaisille tekee hyvää nähdä, miten viihdemieheksi kategorisoitu Virtanen nauttii sivistyksestä, kuvailee Joenniemi. Vakiojäsen Virtasen mielestä Runoraadissa on hauskaa Jukka Virtasen mielestä Runoraati on erittäin hauska ohjelma. - Nautin siitä suunnattomasti, hän mainostaa. Maaliskuun lopun Runoraadissa nähtiin ohjelman 50. runovideo. Sitä ja neljää muuta runoa kokoontuivat arvioimaan säveltäjä Kaj Chydenius, PMMP-yhtyeen laulaja Paula Vesala, Tahdon asia -sarjasta tuttu näyttelijä Miia Nuutila ja tietenkin vakiojäsen Virtanen. Niin kuin aiemmissa Runoraadeissa, myös nyt Virtanen osoitti, että hän on Freudinsa ja muut kuuluisat ajattelijansa lukenut - kuten Joenniemikin painottaa.
Eikä Virtanen halua tulla tituuleratuksi esimerkiksi viihteen moniottelijaksi. Hän sanoo olevansa kirjailija, sillä hän on Kirjailijaliiton jäsen ja on kirjoittanut muun muassa muistelmat ja lastenkirjoja. - Voit kirjoittaa myös, että herra tai eläkeläinen, ohjeistaa Virtanen.
Herra Virtanen on paitsi kirjailija, myös tuottelias käsikirjoittaja, sanoittaja, ohjaaja, mainoskäsikirjoittaja ja suomentaja sekä monipuolinen esiintyjä, monesti palkittu mies. Aikoinaan hän on myös tehnyt Ville Vikstenin kanssa modernin runouden tulkintaoppaita Työväen sivistysliitolle. - Ammattikirjoittaja kirjoittaa mistä tahansa, Virtanen sanoo. Virtanen tarttuu usein runon muotoon Runoraadissa Virtanen on useimpiin muihin raatilaisiin verrattuna analyyttinen: hän tarttuu herkästi runomuotoon ja runojen rakenteeseen, etsii muodon yhteyttä sisältöön. Eläkeläinen allekirjoittaa tämän näkemyksen itsekin. - Minusta on sanottu, että olen neuroottinen muodontaja. Etenkin nuorena olin hyvin kiinnostunut runoista ja luin niitä paljon. Vieläkin osaan ulkoa esim. Lauri Viitaa ja Paavo Cajanderin Shakespeare-käännöksiä. Viita räjäytti tietooni, että muoto ei olekaan orjuuttava, vaan sen avulla kerrotaan tarinaa. Opin, että mies vie riimejä, eivätkä riimit miestä. - Olin yksinäinen ja lukihäiriöinen lapsi, kuvaa Virtanen. - Luin koulun kirjaston läpi, mutta oma kirjoittaminen oli niin tuskaisaa, että oppikoulu olisi opettajani mielestä saanut jäädä väliin. Pääsin kuitenkin lukioonkin, ja aloin harjoitella kirjoittamista. Opettelin kaikki mahdolliset runomuodot ja harjoittelin esimerkiksi sonetteja. Nuoruuden jälkeen en ole kirjoittanut juuri muita kuin lastenrunoja, lauluja sen sijaan paljon. Niissäkin olen muotoon kirjoittaja. Suomalaisista runoilijoista Virtasen vanhoja suosikkeja ovat Viidan lisäksi Aaro Hellaakoski ja Uuno Kailas. Virtanen pitää myös niin kutsutusta nonsense-runoudesta, jossa on pääosassa sanoilla ja mielikuvilla leikittely, eikä runoista välttämättä löydy mitään selkeää tulkintaa. Nykyrunoutta Virtanen sanoo seuraavansa jonkin verran. Hän on Elävien runoilijoiden klubin jäsen ja lukee klubin vuosikirjan sekä muutaman runokokoelman vuodessa. - En ole ollenkaan ajan tasalla nykyrunoudessa, mutta paljon siinä on huttua seassa, hän arvioi. Virtasen mieleen on ollut esimerkiksi Tommi Kontion kokoelma Vaaksan päässä taivaasta, jossa pohditaan muun muassa ihmisen suhdetta kuolemaan. Hyvässä runossa piilee salaisuus Virtanen ei osaa määritellä, mitä hän runosta hakee, tulkintaa vai kokemusta. Ainakaan hän ei halua selittää runoa puhki. - Valmistaudun Runoraatiin koettamalla saada annetuista teksteistä jotain irti. Usein soitan jollekulle, joka saattaisi tietää kirjoittajan. Haluan tietää, kuka runon on kirjoittanut, jotta voisin tutustua koko kirjaan. Runon täytyy yksinäänkin puhutella, mutta kokonaisuuden tunteminen usein auttaa runon avautumista. Virtasen mielestä pisteiden antaminen ei ole Runoraadissa tärkeätä. - Joskus on tehnyt mieli antaa nolla tai yksi pistettä, mutta en ole viitsinyt, vakiopisteyttäjä kertoo. - Runoraadissa on ollut monia hienoja runoja. Maaliskuun ohjelmassa paras oli Catharina Gripenbergin runo Poika ja kilpikonna, jolle annoin kympin. Runo oli lumoava, siitä ei ottanut heti selvää. Hyvässä runossa täytyykin olla jokin salaisuus. Gripenbergin runo sai maaliskuun Runoraadissa eniten pisteitä, 33. Runossa sen puhuja muun muassa kysyy rakastetultaan, minkä eläimen kanssa tämä mieluiten rakastelisi. Poika valitsee kilpikonnan, toinen poika taas lampaan ja kolmas tiikerin tai suden. Virtasen lisäksi Poika ja kilpikonna sai täyden kympin Miia Nuutilalta, jonka mielestä runo oli hirmu mielenkiintoinen, moniulotteinen ja ihanan hullu. Hän näki runossa ylistyslaulun viisaudelle ja rauhalle. Paula Vesalan mieleen runo toi pienet ranskalaiset hullunkuriset laulut, vaikka hän ei omien sanojensa oikein ymmärtänytkään koko runoa. Kaj Chydenius taas arveli, että eläinten muuttuminen ihmisiksi on runoudessa modernia. Nauhoituksessa Minna Joenniemikin tulkitsi Gripenbergiä, mutta kohta leikattiin valmiista ohjelmasta pois. Joenniemi hakeutui tarkemman tulkinnan puolella ja arveli, että runon puhuja menettää lopussa rakastettunsa, kun tämän luokse saapuu "kilpikonna" eli unelmien nainen. - Toivon ja uskon, että Runoraati on lisännyt ihmisten halua lukea runoja, sanoo herra Virtanen. - Runoraati madaltaa kynnystä tarttua runokirjaan, ja sehän koko ohjelman ideakin on. Kynnys on nykyään korkea, sillä tosiasiassa runous on tyhjänpäiväistä hömpötystä. Anna Simojoki, YLE24 >>> Runo on sentään runo >>> Heli Laaksosen murrerunous riemastuttaa lukijoita >>> Runo aukeaa vähilläkin välineillä Lue Catharina Gripenbergin runo Poika ja kilpikonna (ruotsiksi ja suomeksi)
