Green Day ja Coldplay voitokkaimmat MTV-gaalassa Brittiyhtye Coldplay ja amerikkalainen punk-bändi Green Day napsivat eniten voittoja tämänvuotisessa MTV Europe Music Awards -gaalassa. Palkintojuhla pidettiin tänä vuonna Portugalin Lissabonissa perjantain vastaisena yönä. Green Day oli gaalassa vuoden paras rock-yhtye, ja trio voitti myös paras albumi -sarjan. Coldplayn Speed of Sound palkittiin parhaana kappaleena, ja lisäksi bändi voitti kansallisen sarjansa. Suomen MTV:n kansallisen palkinnon puolestaan pokkasi The Rasmus. Halutun vuoden yhtye -tittelin sai tänä vuonna brittikokoonpano Gorillaz. Vuoden tulokkaana palkittiin James Blunt. Gaalassa esiintyivät muun muassa Coldplay, Foo Fighters, Robbie Williams sekä Madonna, joka esitti ensimmäistä kertaa uuden singlensä Hung Up.
Musiikin kuuntelu kännykästä yleistymässä Markkinatutkimuslaitos TNS:n maailmanlaajuista tutkimusta varten haastateltiin vajaat 7 000 16 - 18 -vuotiasta. Heistä noin viidennes kuunteli musiikkia kännykästä, jossa voi soittaa mp3-tiedostoja. Lähes puolet kuunteli musiikkia matkalla töihin ja yli viidennes sängyssä loikoillessaan. Tutkimukseen vastanneiden mukaan musiikin lataamista kännyköihin hidastaa äänen huono laatu sekä muistikapasiteetin puute. Suosituinta musiikin kuuntelu kännykän kautta on Koreassa ja Japanissa.
Gramex joutuu palauttamaan perimiään korvauksia Tekijänoikeusjärjestö Gramex joutuu palauttamaan ravintoloilta perimiään korvauksia. Helsingin käräjäoikeuden mukaan Gramexilla ei ollut oikeutta ottaa ravintoloilta tekijänoikeusmaksuja radion soittamisesta vuosina 1991 - 1995. Oikeus katsoi, että radion soitto ravintolassa ei tuolloin kuulunut Gramex-maksun piiriin. Maksuista nosti kanteen 13 ravintola- ja hotelliyhtiötä, joukossa Cumulus, Sokotel ja Rantasipi. Gramexin palautettavaksi määrättiin yhteensä 160 000 euroa. Gramex ilmoitti heti vievänsä kiistan hovioikeuteen.
Vampyyrit teemana kauhuelokuvafestareilla Iissä Pohjois-Pohjanmaalla Iissä järjestetään jälleen viikonvaihteessa IIK!!-kauhuelokuvafestivaalit. Tapahtuman teemana on tällä kertaa vampyyrit. Festivaaleilla nähdään mm. ensimmäinen merkittävä vampyyrielokuva saksalainen mykkäfilmi
Nosferatu. Ohjelmistossa on myös splatter-elokuvia kuten Brain Damage sekä splatter-kilpailu. Harrastelijoille ja mustan huumorin ystäville suunnatun videokilpailun palkintona on muun muassa vuoden ketsupit. Festivaali ei ole unohtanut myöskään lapsikatsojia. Jaakko Talaskiven ohjaama ja M.A. Nummisen tähdittämä lastenmusikaali
Herra Huu: Jestapa Jepulis - penikat sipuliks riemastuttaa nuorta väkeä hauskoilla lauluilla. Elokuvan 1970-lukulainen ajankuva ja poliittiset sivujuonteet viehättävät puolestaan aikuiskatsojia.
Blairin rocknuoruudesta dokumentti Britannian pääministeri Tony Blairistä on tehty humoristinen tv-dokumentti, jossa paljastetaan valtion päämiehen nuoruuden halu olla rokkitähti. Opiskellessaan lakia Oxfordin yliopistossa Blair johti bändiä nimeltä Ugly Rumours. Dokumentin tekijät haastattelivat ohjelmaa varten vanhoja koulukavereita, opettajia ja jopa yhtyeen entisiä faneja.
Tony Blair Rock Star -dokumentin tuottajan mukaan ohjelmasta käy ilmi, että nykyinen pääministeri halusi olla jo nuorena huomion keskipisteenä. Näytelty dokumentti esitetään Britanniassa myöhemmin tänä vuonna.
Lennonin murhaajan tarina elokuvaksi Kanadalainen elokuvayhtiö aikoo tuoda valkokankaille John Lennonin murhaajan tarinan. Chapter 27 -elokuvan päärooliin murhaaja Mark David Chapmaniksi on kaavailtu Jared Letoa. Elokuvan toisessa pääroolissa nähtäneen Lindsay Lohan. Hän esittää fiktiivistä Lennon-fania ja Chapmanin tyttöystävää viikonloppuna, jolloin Chapman murhaa Lennonin tämän asunnon ulkopuolella New Yorkissa. Tuottajien mukaan elokuva keskittyy kuvaamaan tapahtumia nimenomaan Chapmanin näkökulmasta ja valottaa taustoja, jotka johtivat murhaan 25 vuotta sitten. - Se on psykologinen tutkimus. En sanoisi sitä sympaattiseksi kuvaukseksi hänestä, mutta siinä tavallaan päästään Chapmanin pään sisälle, Peace Arch Entertainment -yhtiön johtaja John Flock kuvasi. Elokuvan nimi,
Chapter 27, viittaa J.D. Salingerin kirjaan Sieppari ruispellossa, jossa on 26 lukua. Chapman on sanonut kirjan olleen innoittaja murhaan. Chapman istuu vankilassa elinkautista tuomiota murhasta. Hän ampui Lennonin Manhattanilla 8. joulukuuta 1980.
Ensimmäinen Walkman-verkkokauppa Suomeen Matkapuhelinvalmistaja Sony Ericsson avaa Suomessa maailman ensimmäisen Walkman-matkapuhelimilleen tarkoitetun musiikin verkkokaupan. Kumppanina on suomalainen SecurityCast-yhtiö, ja verkkokaupan nimi on funman.fi. Marraskuun puolivälissä käynnistyvässä verkkokaupassa on tarjolla aluksi runsaat puoli miljoonaa musiikkikappaletta. Sony Ericsson on tuonut markkinoille Walkman-puhelimia, jotka ovat nostaneet yhtiön matkapuhelinmyynnin selvään kasvuun. Myös kilpailevat matkapuhelinvalmistajat ovat astumassa markkinoille omilla musiikkipuhelimillaan, jotka haastavat ennen kaikkea Applen kannettavat iPod-musiikkisoittimet.
Juanes pokkasi kolme Latin Grammya Kolumbialaisrokkari Juanes oli uudistettujen Latin Grammy -palkintojen jakotilaisuuden rohmu kolmella kärkisijallaan. Juanes palkittiin parhaasta rock-kappaleesta, parhaasta musiikkivideosta ja parhaasta laulusuorituksesta. Juanesilla oli jo aiemmilta vuosilta yhdeksän lattari-Grammya. Espanjalainen hurmuri Alejandro Sanz oli tilaisuuden toiseksi palkituin kahden kategorian voitollaan. Illan yllättäjä oli italialainen Laura Pausini, joka voitti parhaan naispuolisen laulajan poplevyn palkinnon albumillaan
Escucha.
Yö-yhtyeen kiertue kerää 45 000 katsojaa Yö-yhtyeen syyskuussa alkanut laaja konserttikiertue on ollut taloudellinen menestys. Yhtyeen agentti Jouko Karppanen uskoo, että tämä yli 30 konsertin kiertue kerää yhteensä 45 000 kuuntelijaa. Kiertue päättyy joulukuun alkupuolella yhtyeen synnyinkaupunkiin Poriin. Yön uusin, alkuvuodesta ilmestynyt
Kuolematon-albumi ylitti muutamassa päivässä platinarajan.
Kanye West jatkaa listakärjessä Kanye Westin ja Jamie Foxxin biisi Gold Digger jatkaa jo yhdeksättä viikkoa Yhdysvaltojen singlelistan ykkösenä. Listan kakkosena jatkaa Chris Brownin Run It! ja kolmantena Black Eyed Peasin My Humps.
Bruce Willis Hamlet-elokuvan pääosaan Bruce Willis on kuitenkin pestattu pääosaan elokuvaan nimeltä
Texas Lullaby, josta on määrä tulla Hamletin moderni elokuvaversio. Uuden ajan Hamletissa näyttelevät myös John Malkovich ja Ellen Barkin. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Texasin uneliaaseen kaupunkiin Lamarqueen.
Production Weekly -lehti kertoo, että Lamarque on Tanskan Elsinoren sisarkaupunki. Shakespearen klassikkonäytelmässä kertomus sijoittuu alun perin juuri Tanskan Elsinoreen.
Vexi Salmen pornolaulut cd-levylle
Vexi Salmen sanoittamat pornolaulut on julkaistu kokoelmalevynä nimeltä Porno on parasta. Salmi sanoitti pornoviisunsa vuonna 1974. Ne tulkitsi vinyylilevylle ja kasetille laulaja Antero 'Köysi' Andersson. Nyt nämä kyseenalaisen kulttuurin aarteet on siirretty cd-albumille.
- Eivät nämä rallit hävetä minua yhtään. Olisi pitänyt hävetä jo silloin kun lähdin tälle alalle. Nyt se on jo myöhäistä, Vexi Salmi tuumasi torstaina.
Hänen mukaansa pornolaulun teksti ei vaadi muuta mitä tavallinenkaan iskelmä.
-Teknisesti pornosanoitus noudattaa normaaleja ralliperinteitä. No, sanasto on tietysti erilaista.
Porno on parasta -pitkäsoitolla kuullaan muiden muassa sävelmät Heti asiaan, Pienestä asti, Valparaison yö sekä Ai ai Shanghai.