Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Qatariin suunnitellaan "Koraanin puutarhaa"

Unesco aikoo perustaa Qatariin Koraaniin perustuvan kasvitieteellisen puutarhan. Sen on tarkoitus vastata Koraanin sisältämiä tieteellisiä ja esteettisiä näkemyksiä sekä esitellä kirjassa mainittuja kasvilajeja.

Avaa Yle-sovelluksessa

Kasvitieteellinen puutarha olisi ensimmäinen alueella. Sen paikkaa ei ole vielä päätetty.

Uncescon edustaja kertoo GulfNews-lehdelle, että järjestö tekee parhaillaan tutkimuksia yhdessä kansainvälisten asiantuntijoiden, kasvitieteilijöiden ja muslimioppineiden kanssa virallisen esityksen laatimiseksi.

Puutarhan eri elementit liittyvät Koraanissa oleviin yli 150 säkeeseen, jotka mainitsevat Paratiisin puutarhat. Unescon mukaan säkeet sisältävät eläviä kuvauksia veden ja varjon roolista sekä kasveista, seinistä, porteista ja paviljongeista. Vuosisatojen aikana ne ovat innoittaneet monia puutarhoja sekä maisema-arkkitehtuuria.

Puutarha olisi Unescon mukaan hydöyllinen sekä ympäristönsuojelun että tutkimuksen, koulutuksen ja virkistyksen kannalta.

Se muun muassa vaalisi tuleville sukupolville mielenkiintoista esimerkkiä kasvilajiston moninaisuudesta sekä antaisi mahdollisuuden tutkia luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemien välistä yhteyttä.

gulfnews.com, IPS

Suosittelemme