Samansuuruisia supistuksia on tulossa valkoturskan ja sillin kiintiöihin.
Lisäksi supistettiin viidellä prosentilla turskaa pyytävien troolareiden kalastuspäivien määrää. Koljaa ja merikrottia pyytävien troolareiden kalastusaikaa rajoitetaan 5 - 10 prosentilla, jottei verkkoihin jäisi vahingossa turskaa. Katkaravun kantojen katsotaan sen sijaan elpyneen riittävästi, jotta niiden pyyntikiintiötä Pohjanmerellä ja Biskajanlahdella saatettiin nostaa 30 prosentilla. Syvänmeren kalalajien suojelemiseksi ministerit niiden pyyntipäivien määrää kymmenellä prosentilla. Kompromissi kalastuskiintiöistä syntyi Brysselissä kolme päivää jatkuneiden neuvottelujen jälkeen. EU:n komission mukaan turskakannat ovat huvenneet hälyttävästi Pohjan- ja Irlanninmerellä, Skotlannin länsipuolella sekä Tanskan ja Ruotsin välisellä merialueella. Ministerit hyväksyivät hieman lievemmät kalastuskiintiöiden supistukset kuin mitä EU:n komissio oli ehdottanut. Jotkut asiantuntijat ovat vaatineet pahimmille alueille jopa täydellistä pyyntikieltoa, jotteivät turskat katoaisi kokonaan. Vastaan ovat kuitenkin kalastajat, jotka pelkäävät toimeentulonsa puolesta. Ympäristöjärjestöt ovatkin arvostelleet EU:n päätöstä riittämättömäksi. Muun muassa WWF katsoo, että päätöksellään EU-ministerit käytännössä hävittävät turskan Pohjanmeren lajistosta. Itämeren turskakiintiö nousi Maatalousministerit sopivat Itämeren kalastuskiintiöistä jo keskiviikkona. Turskan kalastuskiintiötä nostettiin Tanskan Bornholmin itäpuolisella merialueella 39 000:sta 45 000 tonniin. Läntisen Itämeren kiintiö pysyi ennallaan. Ministerit päättivät kuitenkin lisätä kalastuksen valvontaa ja vähentää kalastuspäiviä. Kolmen kuukauden kesärauhoituksen lisäksi pyynti on keskeytyksissä yhden lisäkuukauden. WWF arvostelee myös tätä päätöstä. Suomen WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen sanoo, että turskakanta jatkaa Itämerellä sinnittelyä olemassaolonsa puolesta eikä pääse kasvamaan sille tasolle, jolla se voisi olla. Suomen osuus turskakiintiöstä on tuhat tonnia. Suomen silakkakiintiö nousi yli 100 000 tonniin ja lohikiintiö pysyi lähes ennallaan 130 000 lohessa. Suomi ei ole aiempina vuosina kalastanut kiintiöitään täyteen. Reuters, AFP, YLE24, STT