Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Karibian atollilta löytyi useita uusia lajeja

Tutkijat ovat löytäneet uusia kala- ja merilevälajeja Karibialla sijaitsevalla koralliatollilla. He arvioivat, että alue saattaa olla jopa monimuotoisin merielinympäristö Atlantilla.

Avaa Yle-sovelluksessa

Tutkijat tekivät löytönsä Hollannin Windward-saariin kuuluvan Saban saaren lähellä osana Hollannin Antillien hallituksen, Yhdysvaltain Smithsonian-instituutin ja ympäristöjärjestö Conservation Internationalin yhteistä tutkimushanketta.

He löysivät Saba Bankin atollilta kahden viikon aikana kaksi uutta tokkolajia sekä toista kymmentä uutta merilevälajia, mikä tarkoittaa noin yhtä uutta lajia jokaista tutkimuspäivää kohden. Kestää kuitenkin noin vuoden ennen kuin löydöt on saatu virallisesti vahvistettua uusiksi lajeiksi.

Aluetta on aiemmin tutkittu vähän, ja siellä on tiedetty olevan noin 35 kalalajia. Nyt tutkijoille selvisi, että kahden uuden lajin lisäksi tunnettuja kalalajeja elää alueella ainakin noin 200.

Koko maailmassa löydettiin viime vuonna keskimäärin 6 - 7 uutta merikalalajia kuukaudessa. Trooppisia merikaloja 50 vuotta tutkineen C. Lavett Smithin mukaan ei ole mitenkään yllättävää, että Saban alueelta löytyi uusia lajeja. Se vain osoittaa, kuinka paljon Karibialla on vielä tutkittavaa. Ehkä Atlantin monimuotoisin alue Conservation Internationalin edustaja Michael Smith arvioi, että Saba Bank on ehkä meriluonnoltaan Atlantin monimuotoisin alue, vaikkakin läntisellä Tyynellämerellä ja Intian valtamerellä on tätäkin monimuotoisempia kohteita. Smithsonian-instituutin merikasvitieteilijä Mark Littler vertaa alueen maisemia "pienoissademetsään". 30 vuotta merileviä eri puolilla maailmaa tutkineen Littlerin mukaan alue ylitää kaikki hänen Karibiallakin tutkimansa alueet. Tämä puolestaan voi antaa lisäpontta alueen suojeluvaatimuksille. Läheisen Saban saaren noin 1 500 asukkaan toimeentulo on suureksi osaksi riippuvainen atollista, huomauttaa Hollannin Antillien ympäristöministeriön meribiologi Paul Hoetjes. Hoetjesin mukaan Hollannin Antillien hallitus aikoo käyttää tutkimuksesta saatuja tietoja anoakseen alueen suojelua. Aluetta hyödyntävät muun muassa noin 40 Saban kalastajaa, ja heidän vuotuinen saaliinsa tuo vajaat kymmenen prosenttia saaren tuloista. Kalastajat ovat toivoneet tiukempia rajoituksia laivaliikenteelle alueella, jottei meriluonnolle tulisi lisää vaurioita. Kalastajia huolettavat erityisesti Saba Bankin ohi läheisen St. Eustatiuksen saaren öljyterminaaliin kulkevat tankkerit. Saba Bank on merenalainen kukkula, joka ulottuu noin 1 800 metrin syvyydestä noin kahdeksaan metriin merenpinnan alapuolella. Sen päällä kasvaa koralleja. Alueen laajuus on noin 2 200 neliökilometriä. Reuters, AP

Suosittelemme