Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 15 vuotta vanha

Pop-uutiset 25.9.

Avaa Yle-sovelluksessa

South Park -tv-sarja 10 vuotta Animaatiosarja South Park täyttää kymmenen vuotta. Tv-sarja on vuosien mittaan tullut tunnetuksi huumoristaan, joka ei kaihda kiistanalaistenkaan aiheiden käsittelemistä. Trey Parkerin ja Matt Stonen luoma South Park -animaatio nähtiin ensimmäistä kertaa televisiossa elokuussa 1997. Vain muutamassa viikossa siitä tuli kulttihitti. Sarjasta oli alkuun tilattu vain kuusi jaksoa, nyt niitä on kertynyt jo yli 150. Vuosikymmenen aikana neljä koululaispoikaa ovat seikkailuissaan kokeneet kaikkea ongelmallisista vanhemmista maailmanloppuun. South Park -sarja tunnetaan ennen kaikkea napakasta satiiristaan, jota ovat saaneet osakseen niin politiikan, populaarikulttuurin kuin uskontojenkin edustajat. Tarinoissa ovat olleet mukana muiden muassa saatana, Jeesus ja Saddam Hussein. Tänä vuonna South Park nousi jälleen otsikoihin tölväisemällä skientologia-uskontoa. Vaikka sarja jatkaa edelleen vaihtoehtohuumorin tiellä, on siitä tullut tekijöilleen myös tuottoisa bisnes. Animaation oheistuotteina ilmestyneet dvd:t, cd:t, pehmolelut, albumit ja elokuva myyvät edelleen hyvin eri puolilla maailmaa. Lordin The Arockalypse -levystä erikoispainos Euroviisuvoittaja Lordin keväällä ilmestyneestä albumista The Arockalypse on nyt saatavilla myös erikoispainos. The Arockalypse Special Edition sisältää alkuperäisen albumin lisäksi kolme bonusbiisiä. Tarjolla on uusi miksaus Get Heavy -albumin hitistä Would You Love A Monsterman? sekä Mr. Killjoy ja EviLove, joita ei ole julkaistu aiemmin. Levyn dvd-osiosta löytyy Kauppatori Live - euroviisujen jälkeinen kansanjuhla, kuusi YLE:n tuottamaa Haloo Ateena -ohjelmaa sekä musiikkivideot Hard Rock Hallelujah ja Who´s Your Daddy. Jackass-elokuva katsotuin USA:ssa Jackass: Number Two oli viikonlopun katsotuin elokuva Pohjois-Amerikassa. Leffa pohjautuu Johnny Knoxvillen ja hänen rämäpääkavereidensa musiikkikanava MTV:n reality-sarjasta tunnetuiksi tulleisiin stunttemppuihin. Toinen Jackass-elokuva keräsi ensi-iltaviikonloppunaan pääsylipputuloja 28,1 miljoonaa dollaria. Toiseksi eniten yleisöä veti aasialaista toimintaviihdettä tarjoileva Fearless 10,6 miljoonan dollarin tuloilla. Viime viikonvaihteen katsotuin jalkapallodraama Gridiron Gang oli kolmanneksi katostuin keräämällä lipputuloja 9,7 miljoonaa dollaria. George Michael kiertueelle 15 vuoden tauon jälkeen Viime vuosina lähinnä seksi- ja huumesekoilujen takia otsikoissa ollut laulaja George Michael on aloittanut ensimmäisen kiertueensa 15 vuoteen Espanjasta. Popparin paluuta oli saapunut lauantaina seuraamaan Barcelonan Palau Sant Jordi -areenalle 18 000 fania. George Michaelin 25 Live -kiertue käsittää kaikkiaan 47 konserttia ja sillä juhlistetaan laulajan 25 vuotta kestänyttä uraa musiikkibisneksessä. Ensimmäisessä konsertissa kuultiin artistin omien hittien lisäksi biisejä Wham-yhtyeen ajoilta. George Michaelin levyjä on myyty maailmanlaajuisesti 85 miljoonaa kappaletta. Autot edelleen katsotuin Suomessa Tietokoneanimaatio Autot on toista kertaa peräkkäin viikonlopun katsotuin elokuva Suomessa reilulla 14 000 katsojalla. Toiseksi eniten väkeä teattereihin veti Shrekin ja Madagascarin tekijöiden uusi animaatio Yli laidan, jonka näki yli 13 000 ihmistä. Kolmanneksi katsotuin oli Aku Louhimiehen ohjaama Riisuttu mies reippaalla 10 000 katsojalla. Jethro Tullin Ian Anderson Helsingissä marraskuussa Jethro Tull -yhtyeen legendaarinen pomo Ian Anderson konsertoi Helsingin Kulttuuritalossa 28. marraskuuta teemalla Jethro Tull Acoustic. Andersonin mukana lavalla nähdään myös Jethro Tullin veteraanikitaristi Martin Barre sekä herroja säestävä akustinen orkesteri. Ian Anderson, 59, on sekä Jethro Tullin kanssa että soolona kuulunut rockmaailman eliittiin jo lähes 40 vuoden ajan. Jethro Tullin lukuisista menestysalbumeista tunnetuimmat ovat Aqualung, Stand Up, Thick As A Brick, A Passion Play, Songs From The Wood sekä Crest Of A Knave, jolla Jethro Tull kaikkien hämmästykseksi korjasi raskaan rockin Grammy-pystin Metallican nenän edestä. Jethro Tullin levyjä on maailmanlaajuisesti myyty yli 60 miljoonaa kappaletta. Esiintymisiä yhtyeelle on kertynyt 40 maassa yhteensä 2500 kappaletta. Ennakkomyynti Jethro Tull Acoustic -konserttiin on jo alkanut osoitteessa www.menolippu.fi. Lippupalvelun toimipisteistä lippuja alkaa saada 28. syyskuuta. Scissor Sisters molempien listojen kärjessä Britanniassa Amerikkalainen popryhmä Scissor Sisters on valloittanut Britanniassa sekä albumi- että singlelistan kärkitilat. Bändin toinen albumi Ta-Dah nousi albumilistan ykköseksi samalla, kun single I Dont Feel Like Dancing jatkaa kolmatta viikkoa sinkkulistan ykkösenä. Britannian albumilistan kakkosena jatkaa Fratellis levyllä Costello Music. Viime viikon ykkönen Justin Timberlaken Futuresex/Lovesounds tippui kolmanneksi. Britannian singlelistalla viidenneltä tilalta toiseksi nousi Killersin biisi When You Were Young. Kakkossijalta kolmanneksi putosi Justin Timberlaken Sexyback. Krooli-dokumentti teatterilevitykseen Britanniassa

PV Lehtisen ohjaama dokumenttielokuva Krooli on päässyt syyskuussa teatterilevitykseen Britanniassa. Levittäjänä toimii Future Shorts, joka on Euroopan suurin lyhytelokuvien ohjelmistotarjoaja. Future Shorts on aiemmin levittänyt myös Lehtisen lyhytelokuvaa Hyppääjä.

Future Shorts pyrkii nostamaan lyhytelokuvan asemaa tarjoamalla sitä ympäri vuoden teatteriyleisöille. Se kokoaa yhteistyöteattereilleen joka kuukausi uuden valikoiman kansainvälisten lyhytelokuvien parhaimmistoa. Ohjelmistoja esitetään myös Britannian ulkopuolella.

Vuonna 2004 valmistunut Krooli jatkaa edelleen myös festivaalikiertoaan. Elokuva on vuoden lopulla mukana kahdella urheiluelokuvien festivaalilla: Milanon FICTS Festivalilla, jota pidetään urheiluohjelmien ja -elokuvien tärkeimpänä festivaalina, sekä Palermon urheiluelokuvafestivaalilla.

Puoli tuntia kestävä Krooli kertoo mielikuvien kautta nuoren, lahjakkaan kilpauimarin Sirja Luomaniemen suhteesta veteen.

Suosittelemme